Vastuullisuus ja kestävyys toimialojen tulevaisuudennäkymissä

Luonnonvarojen kysynnän kasvaessa ja ympäristöongelmien edetessä tuotteita ja materiaaleja on tärkeää pitää tehokkaassa käytössä mahdollisimman pitkään. Kiertotalouden merkitys kasvaa. Toisaalta digitaaliset ratkaisut mahdollistavat erilaisten vaikutusten mittaamisen sekä jäljitettävyyden ja läpinäkyvyyden yhä paremmin. (Dufva et al. 2026)

MAMIKSA-hanke on pyrkinyt pureutumaan kestävyyssiirtymään ja piileviin liiketoimintamahdollisuuksiin (LAB 2026). Löytyisikö edellä mainittujen trendien kautta tulevaisuuden markkinoita ja kasvavaa kysyntää, jonne voi tarjota palveluita tai tuotteita?

Opiskelijat painottavat vastuullisuutta

LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikön Lappeenrannan kampuksen Tulevaisuuksien ennakointi ja innovaatiotoiminta -opintojaksoilla opiskelijat tutustuvat ryhmälle annetun toimialan tulevaisuudennäkymiin. Tarkoituksena on löytää ilmiöitä, jotka voisivat tulevaisuudessa olla kokonaan uuden liikeidean alkuja tai jotka voisivat kehittää olemassa olevia palveluita tai tuotteita.

Lukuvuonna 2025–2026 toteutuksissa oli paljon nostoja kestävyyteen ja vastuullisuuteen liittyen. Ne mainitaan kuluttajille tärkeinä asioina mm. kaupan alalla sekä matkailussa. Esimerkkeinä ovat toimitusketjujen läpinäkyvyyteen ja vähähiilisyyteen panostaminen tai hiilineutraalius liikkumisessa. Regeneratiivisessa eli uudistavassa matkailussa matkailija on passiivisen katselijan sijaan aktiivinen vaikuttaja. Kohteen luonto ja kulttuuri on tarkoitus jättää parempaan tilaan kuin saavuttaessa. (Kotimaankohteet.fi. 2026) Mahdollisuuksia tuo myös puhtaaseen ilmaan tukeutuva matkailu.

Opiskelijoiden esittelemä D-REC-aloite ─ Distributed Renewable Energy Certificate Initiative ─ kannustaa pieniä ja hajautettuja energiatuottajia myymään uusiutuvaa energiaa. Aloite ei suoraan liity Suomeen, jossa uusiutuvan energian markkinat jo toimivat, mutta se vahvistaa oikeudenmukaisuuden ja sosiaaliset hyödyt huomioivaa kestävyyssiirtymää muualla. (D-REC 2025) Töissä mainittiin myös vastuullisuusvaatimusten noudattaminen ─ ESG Compliance ─ sekä kestävyysraportointi.

Opiskelijat nostivat esille ehkä monille tuntemattomiakin ilmiöitä. Ruoantuotannossa ihmisen toiminnan virheitä voitaisiin paikata roboteilla, jotka hoitavat pölytystä, kun liiallisen torjunta-aineiden käyttämisen myötä pölyttäjiä ei enää ole riittävästi. Entäpä mitä ovat vihreät pelialustat? Tulevaisuudessa ympäristönäkökulmat tulee huomioida niin fyysisillä kuin verkkokasinoillakin muun muassa energiakulutuksen optimoinnin avulla.  

Sivuvirtojen hyödyntäminen siivitti voittoon

Idearace-kilpailun tarkoituksena on kannustaa innovatiivisiin liiketoimintaideoihin ja rohkaista niiden kehittämistä eteenpäin. Kilpailua on järjestetty vuodesta 2021, ja vuosittain siihen osallistuu noin 40 tiimiä. (Business Mill 2026)

23.4.2026 järjestetyssä tapahtumassa yhdeksän finalistia toi ideansa yleisön ja tuomareiden eteen. Kolme liikeideoista perustui kestävyyteen joko ympäristötietoisuuden tai lainsäädännön muutosten kautta. Jos purettavista taloista irrotettavat elementit voitaisiin dokumentoida, niitä voitaisiin hyödyntää uusissa rakennuksissa. Jos nykyisin suoraan poistettavaksi päätyvät perunankuoret saataisiin logistisesti oikeaan paikkaan, niistä voitaisiin ottaa uudella tekniikalla talteen antioksidantteja edelleen käytettäväksi. Tällainen sivuvirtojen hyödyntäminen ei kuluttaisi raaka-aineita toisin kuin marjojen käyttö samaan tarkoitukseen.

[Alt-teksti: kasa perunankuoria.]
Kuva 1. Sivuvirtojen, kuten perunankuorien, hyödyntäminen edistää kestävyyttä. (ariesa66 2014)

EU:n kestävien tuotteiden ekologista suunnittelua koskeva asetus, ESPR, astui voimaan 18.7.2024. Asetuksen on tarkoitus auttaa EU:ta saavuttamaan ympäristö- ja ilmastotavoite sekä energiatehokkuustavoite ja kaksinkertaistamaan materiaalien kiertotalousaste vuoteen 2030 mennessä. (European Comission 2025) Yksi Idearace-liikeideoista oli tekoälytyökalu, joka auttaisi yrityksiä toteuttamaan ESPR-asetukseen liittyvää digitaalista tuotepassia, DPP:tä. Passi avaa arvoketjuja ja sen kautta nähdään tuotteen materiaalit, korjattavuus ja kierrätysmateriaalit (EK 2026). Arvioiden mukaan tekstiileille digitaalinen tuotepassi tulee vuonna 2027 ja kaikille tuoteryhmille 2030 (PassportEU 2026).

Kestävyys ei ole erillinen teema, vaan läpileikkaava logiikka. Sen lisäksi, että tuotteiden ja palveluiden on oltava pitkäkäyttöisiä, myös niiden valmistamisen on noudatettava kestävyyden periaatteita. Kestävyys näkyy tulevaisuuteen vaikuttavana asiana niin opiskelijatöissä kuin liikeideakilpailussa – ehkä yhä enemmän myös toimivissa yrityksissä.  

Kirjoittaja

Anu Nuutinen on MAMIKSA – maaseudun mikroyritykset kestävyyssiirtymän ajureina -hankkeessa työskentelevä LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikön lehtori.

Lähteet

ariesa66. 2014. Perunankuoret, jätettä, kuori. Pixabay. Viitattu 20.5.2026. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/perunan-kuoret-j%c3%a4tett%c3%a4-kuori-344185/

Business Mill. 2026. Idearace järjestetään jo viidettä kertaa.Viitattu 11.5.2026. Saatavissa https://businessmill.fi/idearace-jarjestetaan-jo-viidetta-kertaa-hakuaika-alkaa-16-2/

D-REC. 2025. What are D‑RECs? Viitattu 12.5.2026. Saatavissa https://drecs.org/whatared-recs/

Dufva, M., Kiiski-Kataja, E. & Lähdemäki-Pekkinen, J. 2026. Megatrendit 2026.Kohti uutta yhteiskuntasopimusta. Sitra. Viitattu 11.5.2026. Saatavissa https://www.sitra.fi/julkaisut/megatrendit-2026/#heading-mp2qaxu5vzf

EK. 2026. Hävittämis­kielto ja digitaalinen tuotepassi – mitä yritysten tulee tietää? Elinkeinoelämän keskusliitto. Viitattu 12.5.2026. Saatavissa https://ek.fi/ajankohtaista/uutiset/havittamiskielto-ja-digitaalinen-tuotepassi-mita-yritysten-tulee-tietaa/

European Comission. 2025. Ecodesign for Sustainable Products Regulation. Viitattu 12.5.2026. Saatavissa https://environment.ec.europa.eu/strategy/circular-economy/ecodesign-sustainable-products-regulation_en#timeline

Kotimaankohteet.fi. 2026. Regeneratiivinen matkailu: Matkailua, joka antaa enemmän kuin ottaa. Viitattu 13.5.2026. Saatavissahttps://www.kotimaankohteet.fi/regeneratiivinen-matkailu/

LAB. 2026. MAMIKSA – maaseudun mikroyritykset kestävyyssiirtymän ajureina. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 13.5.2026. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/MAMIKSA-maaseudun-mikroyritykset-kestavyyssiirtyman-ajureina

PassportEU. 2026. EU Digital Product Passport. Compliance Deadlines.Viitattu 12.5.2026. Saatavissahttps://passporteu.org/