Voiko tekoälyä hyödyntää lääkehoidon opetuksessa?

Gävlen yliopiston alaisuudessa toimiva MEDICO-työryhmä (Nordic Medication Educators Collaboration) on kehittänyt lääkehoidon opetusta yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sekä pyrkinyt lisäämään potilas- ja lääkitysturvallisuutta jo vuodesta 2011 lähtien. MEDICOon kuuluu lääkehoidon opettajia Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Islannista sekä Virosta. Ryhmä tapaa verkossa kuukausittain ja kokoontuu vuosittain jossakin jäsenmaassa järjestettävässä tapaamisessa. Huhtikuussa 2024 MEDICO-ryhmän tapaaminen järjestettiin Tartu Health Care Collegessa Virossa. Tapaamisessa käsiteltiin lääkehoitoa, sen opetusta ja siihen liittyviä asioita kuten esimerkiksi tekoälyä erilaisista näkökulmista, eri maiden erityispiirteet huomioiden.

Tekoäly apuopettajana

Yhtenä aiheena tapaamisessa oli tekoäly ja sen hyödyntäminen opettajan työssä, jotta voisi keventää opettajan työmäärää tai saada uusia ideoita opetukseen (Celik ym. 2022). Opimme ja keskustelimme siitä, miten tekoälyä voi hyödyntää esimerkiksi PowerPoint-esityksen tekemisessä, kun antaa tekoälylle rajatut aihealueet. Tällöin tekoälylle voi myös ilmoittaa vaadittujen diojen määrän. Pohdimme myös sitä, kuinka joskus voi olla opettajana haastavaa keksiä ja miettiä sopivaa lääkehoitoon liittyvää simulaatiocasea opiskelijoille. Tässäkin voi hyödyntää tekoälyä; antamalla sille rajatut aiheet tapausta varten, jolloin se luo käsikirjoituksen simulaatioon. Tämän jälkeen opettaja voi muokata ja jatkojalostaa simulaatiocasea haluamallaan tavalla.

Kuva 1. Tekoälyn hyödyntäminen lääkehoidon opetuksessa on kiinnostava näkökulma. (geralt 2018)

Lääkehoidon opettaja voi hyödyntää tekoälyä esimerkiksi sähköisen lääkehoidon tentin kysymysten luomisessa, kunhan sille antaa aihealueet. Tekoäly voi ideoida monivalintakysymyksiä, joihin opettaja voi etukäteen määrittää esimerkiksi vastausvaihtoehtojen määrän. Sen avulla voi saada hyviä ideoita kysymysten sisältöihin ja eri vastausvaihtoehtoihin, joita voi itse muokata ja varmistaa, että ne ovat näyttöön perustuvia.

Voiko tekoälyyn luottaa?

Työryhmässä keskustelimme päivien aikana myös siitä, kuinka voimme opettajina tietää, onko tehtävän kirjoittanut/tehnyt tekoäly vai opiskelija. Tekoälyn kirjoittaman tekstin voi erottaa muun muassa siitä, että sillä ei ole käytännön kokemusta asioista, miten asiat tehdään. Tekoälyn tuottamasta tekstistä puuttuvat esimerkiksi omat kokemukset ja päätelmät asioista, eli inhimillisyys (Hwang ym. 2020). Samoin totesimme, että tekoälyn tuottama teksti ilmoittaa joitakin lähteitä, mutta välttämättä sen ilmoittamat lähteet eivät ole enää saatavilla (Ng ym. 2023).

Aina tietysti täytyy myös muistaa kriittinen ajattelu tekoälyn tuottamissa teksteissä, tenttikysymyksissä ja niin edelleen. Mutta kaiken kaikkiaan itse ainakin opin sen, että se voi helpottaa opettajan työtä antamalla ideoita opetukseen.

Kirjoittaja

Titta Sainio toimii hoitotyön lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa hyvinvointiyksikössä Lappeenrannan kampuksella. Hän opettaa muun muassa lääkehoitoa sekä on mukana palliatiivisen hoidon asiantuntija -erikoistumiskoulutuksessa.

Lähteet

Celik, I., Dindar, H., Muukkonen, H. & Järvelä, S. 2022. The promises and challenges of Artificial intelligence for teachers: A systemic review of research. TechTrends. Vol. 66, 616-630.

geralt.2018. Altmann,G. Ihmiset, kollektiivinen, ryhmä. Pixabay. Viitattu 28.4.2024. Saatavissa https://pixabay.com/fi/illustrations/ihmiset-kollektiivinen-ryhm%C3%A4-tiet%C3%A4%C3%A4-3286017/

Hwang, G-J., Xie, H., WAH, B.W. & Gasevic, D. 2020. Vision, challenges, roles and research issues of artificial intelligence in education. Computers and education: Artificial Intelligence 1(2020) 100001. Viitattu 28.4.2024. Saatavissa https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2666920X20300011

Ng, F.Y.C, Thirunavukarasu A.J., Cheng H., Tan, T.F., Gutierrez, L., Lan, Y., Ong, J.C.L., Chong, Y.S., Ngiam, K.Y., Ho, D., Wong, T.Y., Kwek, K., Doshi-Velez, F., Lucey, C., Coffman, T. & Ting, D.S.W. 2023. Artificial intelligence education: An evidence-based medicine approach for consumers, translators, and developers. Cell Reports Medicine 4(10):101230.