Sanotaan, että raha pyörittää maailmaa. Maailmalla viime vuosina vallinneiden kriisien takia monen ihmisen taloudellinen tilanne on heikentynyt. Ulkoisiin tekijöihin emme voi vaikuttaa, mutta oman taloudellisen […]
Yleinen
Keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön ei ole tarkoitus tuottaa voittoa, vaan vastiketta pyritään keräämään sen verran, että yhtiön kulut saadaan katettua (Heinonen 2017, 79). Kun asunto-osakeyhtiössä tietty määrä […]
Hallitus on esittämässä muutoksia metsäverotukseen ensi vuoden alusta. Metsävähennyksen enimmäismäärä kasvaisi nykyisestä 60 prosentista 75 prosenttiin metsäkiinteistöjen yhteenlasketuista hankintamenoista (HE 44/2025). Korotettu pohja koskee verovuodesta […]
Hallitus sopi syksyn budjettiriihessä, miten palkansaajien verotus tulee muuttumaan vuonna 2026. (Valtiovarainministeriö 2025.) Merkittäviä muutoksia ovat työhuonevähennyksen poistuminen, joka vaikuttaa etätyön tekijöiden verotukseen, sekä työmarkkinajärjestöjen […]
Asuntokaupan tilanne ja asuntojen laskevat hinnat ovat aiheita, joilta ei voi välttyä uutisvirtaa seuratessa. Suurten rakennusliikkeiden tuloksia painavat myymättömät asunnot. Nollakorkoaikana sijoitusasuntojen suureen kysyntään rakennettiin […]
Hallitus esittää kevennyksiä perintö- ja lahjaverotukseen. Nykyisen perintö- ja lahjaverolain mukaan verotettavan perintöosuuden alaraja on 20 000 euroa (Perintö- ja lahjaverolaki 378/1940). Mikäli lakiesitys hyväksytään, se […]
Sairaanhoitajien rooli terveydenhuollossa on keskeinen ja heidän osaamisensa lisääminen erikoistumiskoulutusten avulla on tärkeää. Väestön ikääntyminen, kroonisten sairauksien yleistyminen ja hoitoteknologian kehittyminen vaativat yhä erikoistuneempaa osaamista. […]
Yle uutisoi 9.9.2025, että edunvalvontavaltuutusten laatimiseen ja vahvistamiseen liittyy paljon erilaisia väärinkäsityksiä. Lähes neljäosa Digi- ja väestövirastoon tulleista edunvalvontavaltuuksia koskevista hakemuksista jää vaille hyväksyntää. Keskeisiä […]
Eri tavoin tehtävä yhteistyö ja benchmarking ovat tärkeitä myös eri valtiossa toimivien organisaatioiden ja yritysten välillä. Pääsin tutustumaan GEOfood – Saimaa Geoparkin ruokamatkailun kehittäminen -hankkeen […]