Kohti asiakaslähtöisiä unelmien neuvolapalveluja

Etelä- Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksoten) neuvolapalveluiden yhteiskehittäminen edellyttää laajaa asiakasymmärrystä. LAB-ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan YAMK-opinnäytetyössä (Kangasmäki ym. 2021) äitiys- ja lastenneuvoloiden asiakkailta koottiin sähköisen asiakaskyselyn avulla kokemuksia ja kehittämisehdotuksia neuvolapalveluista. 

Tulosten mukaan suomalaista neuvolajärjestelmää arvostetaan ja neuvolasta saatua tukea pidetään tärkeänä, mutta terveysneuvonnalle ei jää riittävästi aikaa. Neuvolakäynneiltä toivotaan yksilöllisyyttä ja aitoa kohtaamista. Neuvolan terveydenhoitajan toimenkuva on laaja; terveydentilan seurannan lisäksi tulee hallita lähes kaikki lasta odottavien tai pikkulapsiperheiden elämänalueet imetyksestä liikenneturvallisuuteen ja sormiruokaresepteistä positiiviseen pedagogiikkaan nojaavaan tunnetaitokasvatukseen. (Kangasmäki ym. 2021, THL 2021). Ei siis ihme, etteivät perheet koe saavansa neuvolakäynneillä riittävästi tarvitsemaansa tukea.

Kuva 1. Pikkulasten vanhemmat kaipaavat räätälöityä tukea lapsiperhe-elämän moniin haasteisiin  (Shevtsova)

Unelmien neuvola

Asiakaskyselyn tulosten pohjalta neuvolan terveydenhoitajat pohtivat virtuaalisessa ideariihessä neuvolapalveluiden käytännönläheisiä uudistamisen mahdollisuuksia. Yhteiskehittämisen tuloksena valmistui posteri ”Unelmien neuvola”, joka sisältää laajan kokonaisuuden neuvolapalveluiden asiakaslähtöistä kehittämistä tukevia näkökulmia. Unelmien neuvolan terveydenhoitajalla on aikaa kuunnella ja kuulla perheen yksilölliset tarpeet. Terveydenhoitaja kulkee rinnalla, tukee ja ymmärtää. Hän tuntee perheen ja tietää, milloin äidin sivulauseessa mainitsema väsymys on syytä ottaa tosissaan, ja uskaltaa kysyä, miten vauvaperheessä parisuhdetta hoidetaan. Terveydenhoitaja toimii eri tahot yhteen kokoavana palvelujärjestelmän asiantuntijana.

Mittauskeskeiset ja rutiininomaiset käynnit neuvolassa eivät vastaa nykypäivän monimuotoisten perheiden tarpeisiin. Sujuvien palvelupolkujen ja toimivien digitaalisten palveluiden myötä tarvittavaa tukea voidaan tarjota monikanavaisesti myös neuvolakäyntien ja neuvolan aukioloaikojen ulkopuolella.

Osaamisen haasteet

Keskeisimpiä kehittämiskohteita neuvolassa ovat asiakaspalvelu ja henkilöstön osaaminen. Neuvolakäynneiltä toivotaan yksilöllisyyttä ja ammattilaisten aitoa kohtaamista. Kangasmäki ym. (2021) opinnäytetyön tulosten mukaan neuvolan asiakkaat toivoivat yksilöllisyyden lisäämistä ja puolisoiden parempaa huomiointia. Tämä on todettu myös aiemmissa tutkimuksissa (Tuominen 2016, 67–72). Asiakkaiden toiveet kohdistuivat myös terveysneuvonnan kehittämiselle ja ammattilaisten tietojen aktiiviselle päivittämiselle. Asiakkaat kokivat useissa terveysneuvonnan osa-alueissa puutteita. (Kangasmäki ym. 2021).

Resurssien riittävyyden suhteen täytyy pohtia tehokkaita sekä asiakkaita ja ammattilaisia palvelevia uusia toimintatapoja. Voisiko kehittyvä digitalisaatio olla yksi ratkaisu terveysneuvonnan tueksi?

Kirjoittajat

Kaisa Kangasmäki on LAB-ammattikorkeakoulusta sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-opinnoista valmistunut terveydenhoitaja (ylempi AMK), joka työskentelee projektikoordinaattorina Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kehittämisyksikössä.

Annika Kemppinen on LAB-ammattikorkeakoulusta sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-opinnoista valmistuva terveydenhoitaja (ylempi AMK).

Anja Liimatainen on terveysalan yliopettaja, jonka mielenkiinnon kohteena ovat toimivat palveluketjut LAB-ammattikorkeakoulun hyvinvoinnin palveluinnovaatiot TKI-toiminnassa.

Lähteet

Kangasmäki K., Kemppinen A.& Pöysä S. 2021. Kohti asiakaslähtöisiä palveluja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin neuvolatoiminnan kehittäminen. YAMK- opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu, Hyvinvointi, Lappeenranta. [Viitattu 12.03.2021]. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202102102119

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) 2021. Lapset, nuoret ja perheet. Terveysneuvonta. [Viitattu 11.01.2021]. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/peruspalvelut/aitiys_ja_lastenneuvola/aitiysneuvola/terveysneuvonta

Tuominen, M. 2016. Hyötyvätkö perheet äitiysneuvolan ja lastenneuvolan palvelujen yhdistämisestä? – Vertaileva palvelujärjestelmätutkimus. Turun yliopiston julkaisuja. [Viitattu 26.02.2021]. Saatavissa: https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/125185/AnnalesC426Tuominen.pdf?sequence=4&isAllowed=y

Linkit

Kangasmäki, K., Kemppinen, A. & Pöysä, S. 2020. Unelmien neuvola. [Viitattu 19.01.2021]. Saatavissa:  https://prezi.com/i/pvvphqtmpk-z/

Kuvat

Kuva 1. Shevtsova. Daria Shevtsova. Pexels. [Viitattu 16.01.2021]. Saatavissa: https://www.pexels.com/fi-fi/kuva/rakkaus-ihmiset-naine-sopo-1257110/