Korona siirsi innovaatioekosysteemiprojektin benchmarking-matkan verkkoon

Yhtenä KymiRing-innovaatioekosysteemiprojektin tavoitteena on benchmarkata kansainvälistä moottoriratojen ympärille muodostunutta tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Hankkeen onnistumisen ja TKI-tiekartan luomisen yksi tärkeimpiä kulmakiviä olivat benchmarking-matkat. Suunnitteilla oli tutustumiskäyntejä Euroopan eri moottoriradoille ja niitä ympäröiville liiketoiminta-alueille, mutta maaliskuussa alkanut koronapandemia laittoi kaikki suunnitelmat uusiksi. 

Kun maailma seisahtui pandemian myötä, siirrettiin Silverstonen moottoriradan tutustumismatka verkkoon ja sovittiin kaksi videopalaveria. Vaikka matka harmillisesti mutta ymmärrettävästi peruuntui, nähtiin videokeskusteluissa myös paljon hyvää: käydyt palaverit olivat kustannustehokkaampia, ympäristöystävällisempiä ja huolellisemmin ennakkovalmisteltuja. Lisäksi osallistujajoukko oli suurempi ja monisuuntaisempi. 

Kuva 1. Perinteikkäällä Silverstonen moottoriradalla järjestetään vuosittain kymmeniä kansallisia ja kansainvälisiä moottoriurheilutapahtumia. Kuva: Dutch Photo Agency.

Pehmeillä arvoilla on merkitystä 

Ensimmäinen keskustelu käytiin maaliskuussa Silverstonen moottoriradan yhteydessä olevan yritysklusteri Silverstone Parkin kehittämisestä ja markkinoinnista vastaavan johtaja Roz Birdin kanssa. Hän muistutti pehmeiden arvojen tärkeydestä ja painotti erityisesti yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä. 

– Liiketoimintaekosysteemi tulee saada liimattua sekä henkisesti että fyysisesti ratakokonaisuuteen, Bird (2020) painotti.  
 
Ensimmäinen keskustelu antoi projektin ohjausryhmälle uusia arvokkaita näkökulmia: 

– Ainakin omassa päässäni olen miettinyt tähän asti KymiRingiä ja siihen liittyviä asioita suomalaisittain puhtaan teknisesti: mitä teknologiaa, fasiliteetteja, osaamista ym. yritykset tarvitsevat. Nämä pitää olla tietenkin kunnossa, mutta myös pehmeillä arvoilla on paljon merkitystä menestyksekkäässä toiminnassa, toteaa projektin ohjausryhmän puheenjohtaja Pekka Komu (2020). 

Kuva 2. Silverstonen alueella sijaitsee moottoriradan lisäksi vuonna 2013 avattu Silverstone University Technical College sekä Silverstone Park, jossa sijaitsee yli 80 yritystä. Kuva: Silverstone Park 

Oppilaitokset ja alueen liiketoiminta mukaan 

Toisessa keskustelussa toukokuussa olivat mukana Silverstonen ratayhtiön toimitusjohtaja Stuart Pringle sekä Silverstone University Technical Collegen rehtori Neil Patterson. Tässä keskustelussa Pringle (2020) painotti erityisesti, ettei ratafasiliteetti elä pelkillä moottoriurheilutapahtumilla. Liiketoimintaekosysteemin sekä matkailubisneksen tulee olla ympärivuotisen ja monipuolisen toiminnan tukijalkoja heti alusta alkaen. Rehtori Patterson (2020) muistutti, että alueen yritykset ja koulutusjärjestelmä tulee innostaa kehittämään rataan tukeutuvaa elämystuotetoimintaa ja tutkimusta. 
 

– Radan yhteyteen tulee kehittää koulutustoimintaa, jolla kasvatetaan ja sitoutetaan osaajia jo nuorena. Uudet innovaatiot syntyvät monen osapuolen yhdistelemisestä ja nuorten osallistamisesta, ja tämä vauhdittaa kehittämistä aina eteenpäin. 

Projektissa rakennetaan saatujen benchmarking-tulosten pohjalta yhteistyömallikuvaus moottoriratojen ja korkeakoulujen välisestä yhteistyöstä. 

Tämä artikkeli on toinen osa KymiRing-innovaatioekosysteemiprojektin blogisarjaa. Ensimmäisessä osassa keskityttiin projektin esittelyyn ja seuraavissa artikkeleissa käsitellään mm. projektin tuloksia ja tavoitteiden toteutumista. 

Kirjoittajat 

Arto Ahola toimii LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä TKI-asiantuntijana ja KymiRing-innovaatioekosysteemiprojektin projektipäällikkönä.  

Anu Haapalainen on moottoriurheiluviestinnän ammattilainen ja KymiRing-innovaatioekosysteemiprojektin viestintävastaava. 

Linkit

 Linkki 1. LAB. 2020. KymiRing-innovaatioekosysteemiprojekti. [Viitattu: 24.9.2020]. Saatavissa: https://www.lab.fi/fi/projekti/kymiring-innovaatioekosysteemi

Linkki 2. Silverstone Circuits Ltd. 2020. [Viitattu: 24.9.2020]. Saatavissa: https://www.silverstone.co.uk/  

Linkki 3. Silverstone Park. 2020. [Viitattu: 24.9.2020]. Saatavissa:  https://silverstone-park.com/  

Linkki 4. KymiRing ratayhtiö. 2020. [Viitattu: 24.9.2020]. Saatavissa: https://www.kymiring.fi/    

Linkki 5. Silverstone University Technical College. 2020. [Viitattu: 24.9.2020]. Saatavissa: https://www.utc-silverstone.co.uk/  
 

Lähteet 

Bird, R. 2020. Commercial Director. Silverstone Park. Haastattelu 20.3.2020. 

Komu, P. 2020. Liiketoimintakehittäjä. Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy. Haastattelu 20.3.2020. 

Pringle, S. 2020. Managing Director. Silverstone Circuits Ltd. Haastattelu 7.5.2020. 

Patterson, N. 2020. Principal. Silverstone UTC. Haastattelu 7.5.2020. 

Kuvat 

Kuva 1. Dutch Photo Agency. 2019. Julkaisematon. 

Kuva 2. Silverstone Park. 2020. Saatavissa: https://silverstone-park.com/media/gallery/  

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.