Koulukiusaamista kokeneen moniammatillinen jälkihoito

Koulukiusaaminen voi aiheuttaa lapselle tai nuorelle voimakasta tunne-elämän oireilua tai traumaattisen kriisin. Käsittelemättä jäänyt kiusaamiskokemus voi näkyä esimerkiksi univaikeuksina, ahdistus/masennusoireina, pelkoina, koulupoissaoloina tai psykosomaattisena oireiluna. Krooninen stressi ja pelkotilat voivat johtaa mielenterveysongelmiin, ihmissuhdeongelmiin ja syrjäytymiseen.

Kuva 1. Moni koulukiusattu jää ilman tarvitsemaansa jälkihoitoa. Kiusaamisen jäljet näkyvät usein ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden kokemuksina, jotka voivat johtaa koulupudokkuuteen, mielenterveysongelmiin ja syrjäytymiseen. (GoranH 2017)

Kiusaamisen jälkihoidon toteutuminen on käytännössä hyvin koulukohtaista. Kiusatun tarvitessa tukea kokemuksensa käsittelyyn käännytään yleensä koulun oppilashuollon puoleen. Oppilaan hyvinvoinnista huolehtiminen on lainsäädännössä ohjattu useiden eri viranomaisten vastuulle, mutta eri toimijoiden vastuut ja velvollisuudet ovat usein epäselviä, ja siksi moni kiusaamista kokenut jää vaille tarvitsemaansa tukea.

Moniammatillisen työn toteutuminen kouluissa

Koulun sisäisestä moniammatillisuudesta tai sen ulkopuolisten viranomaisten kanssa tehtävästä yhteistyöstä kiusaamisasioissa ei ole olemassa tarkkoja toimintamalleja (Hästbacka 2018, 8). Oppilashuollon moniammatilliseen työryhmään kuuluvat usein rehtorin lisäksi koulukuraattori ja kouluterveydenhoitaja tai koulupsykologi. Koulutuksen järjestäjä on vastuussa siitä, että psykologi- ja kuraattoripalvelut ovat helposti saavutettavissa (Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 2013/1287 14§), ja mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun psykologin tai kuraattorin kanssa on järjestettävä seitsemän päivän sisällä ja kiireellisissä asioissa viimeistään seuraavana päivänä (Laitinen 2015, 77). Tämä subjektiivinen oikeus ei kuitenkaan näytä kaikissa kunnissa toteutuvan: resurssit eivät vastaa tarvetta eikä kuraattori ole läsnä päivittäin, jolloin tuki ei toteudu oikea-aikaisesti (Niskala 2013).

Koulun oppilashuolto voi tehdä yhteistyötä ulkopuolisten yhteistyötahojen kuten perheneuvolan, lastensuojelun, erikoissairaanhoidon tai muiden alojen asiantuntijoiden kanssa. Yhteistyön määrä kuitenkin vaihtelee koulukohtaisesti (Hästbacka 2018,72).  

Tutkimusten mukaan koulujen henkilökunta toivoisi lisää moniammatillisen tiedon, osaamisen ja vastuun jakamista kiusaamiseen liittyvissä asioissa sekä hoidon ja tuen jalkautumista koulun arkeen (Garang 2019, 34). Erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat nuoret, jotka ovat vaarassa jäädä kouluyhteisön ulkopuolelle hyötyvät tutkimusten mukaan heille kohdennetusta tuesta ja moniammatillisten tiimien toiminta kouluympäristössä on myös opettajien keskuudessa koettu hyödylliseksi ja helpottavan heidän omaa työtään (Spratt ym. 2006).

Kiusatun saama tuki ja avun saanti riippuu siis koulusta, sen toimintatavoista ja resursseista. Jotta yhdenvertaisuus ja jokaisen lapsen oikeus tukeen toteutuisi, tarvitaan eri toimijoiden vastuiden tarkempaa koordinointia ja moniammatillisten käytäntöjen laatimista kouluille kiusaamisen jälkihoitoon liittyvissä asioissa.

Kirjoittajat

Nina Kaituri on sosionomi (AMK) ja LAB-ammattikorkeakoulun sosionomi YAMK -opiskelija lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen koulutuksesta. Hän työskentelee hankekoordinaattorina kiusaamista kokeneiden lasten, nuorten ja perheiden parissa Kiusaamisasioiden tuki- ja neuvontakeskus Valopilkussa Harjulan Setlementti ry:ssä.

Raija Hovi-Pulsa on LAB-ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan lehtori ja kiinnostunut lapsi- ja perhepalvelujen kehittämisestä.

Lähteet

Garang, T. 2019. Moniammatillisen yhteistyön merkitys koulukiusaamisen ennaltaehkäisemisessä ja siihen puuttumisessa. Kokemuksia KiVa Koulu -toimenpideohjelmasta. Opinnäytetyö. Centria- ammattikorkeakoulu.

Hästbacka, N. 2018. Monialainen verkostotyö ja koulukiusaaminen. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisuja 130. [Viitattu 15.11.2021].  Saatavissa: https:// www.nuorisotutkimusseura.fi/images/2018_hastbacka_monialainen_verkostotyo_pdf.

Laitinen, K. 2015. Eri toimijoiden roolit, velvollisuudet ja tehtävät: Opiskeluhuollon kuraattorit ja psykologit. Teoksessa Hietanen-Peltola M. & Korpilahti, U. (toim.) 2015. Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Opas ympäristön ja yhteisön monialaiseen tarkastamiseen. Tampere: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Niskala, M. 2013. Lasten hyvinvoinnin moniammatillinen tukeminen koulussa. Laadullinen tapaustutkimus oppilashuoltoryhmän käsityksistä. Pro gradu -työ, Lapin yliopisto.

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 2013/1287. Finlex. [Viitattu 15.11.2021]. Saatavissa: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2013/20131287

Spratt, J., Shucksmith, J., Philip, K. & Watson, C. 2006. Interprofessional support of mental well-being in schools: A Bourdieuan perspective. Journal of Interprofessional Care. August 2006; 20(4), 391–402.

Kuvat

Kuva 1. GoranH. 2017. Horvat, G. Lopeta, teini, itsemurha. Pixabay. [Viitattu 15.11.2021]. Saatavissa: https://pixabay.com/fi/photos/lopeta-teini-itsemurhan-2780114/