Mieti osaamisesi hyöty muille ja tee siitä tarina

Oman asiantuntijuuden tunnistaminen voi olla hankalaa, mutta erityisesti silloin, kun sitä pitäisi myydä. Siinä missä konkreettista tai fyysistä taitoa, kuten esimerkiksi mekaanikon tai kirjanpidon osaamista on helppo myydä ja ostaa, aineetonta asiantuntijuutta voi olla hankalampi paketoida niin, että viesti olisi ymmärrettävä, houkutteleva ja riittävän yksinkertainen, jotta asiakas siihen tarttuisi.

Oman asiantuntijuuden tuotteistamisessa on kyse yhtä lailla oman ajattelun kirkastamisesta kuin myös asiakkaan huomion herättämisestä. Tuotteistamisella tarkoitetaan palvelun paketoimista niin, että sitä on helppo myydä, ostaa ja laajentaa (Noste 2022).

Aiheesta keskusteltiin LAB-ammattikorkeakoulun Design, uudet teknologiat ja elinikäinen oppiminen (DUTE), Growth- ja Midas-hankkeiden 23.3.2022 järjestämässä 1,5 tunnin webinaarissa, jossa myyntivalmentaja Pasi Pasanen (2022) tiivisti tuotteistamisen keskeiset askeleet:

  • Kaikki lähtee siitä, että ymmärtää, mitä ydinosaamista itsellä on ja miksi muut ostaisivat sitä. Sen jälkeen pitää tutkia markkinan kilpailutilanne ja miettiä, miten erottautua muista. Tuotantoprosessista tulee sekä itselle että asiakkaalle selkeä, kun määrittelee palvelun perussisällön ja toimitustavat sekä itselle että asiakkaalle.
  •  Laske palvelusi kustannusrakenne ja kannattava hinnoittelu, tee koemarkkinointia ja kerää palautetta, jonka pohjalta viimeistelet tuotteesi. Kaikkea ei tarvitse osata itse, ja etenkin markkinointimateriaalien ja -suunnitelman toteutuksessa kannattaa hyödyntää ammattilaisia. (Pasanen 2022.)
Henkilö piirtämässä digitaaliseen piirtoalustaan
Kuva 1. Teknologia edesauttaa oman osaamisen hyödyntämistä, myyntiä ja markkinointia (Yatsusimnetcojp 2019).

Pienikin pärjää erottautumalla

Webinaarissa konkreettisen kädet savessa -esimerkin tarjosi Haaralan Tilan Satu Harden (2022), jonka luomumaatilalla toimii myös Carhartt -työvaatteiden verkko- ja kivijalkakauppa. Toisen polven maatalousyrittäjä Harden sai miehensä kanssa yllättävän tilaisuuden vaihtaa pääkaupunkiseudun syke maatilallisen arkeen. Aiemmin uralla hankitusta digiosaamisesta kehkeytyi idea ja toteutus myös verkkokauppaan, jonka markkinoinnissa hyödynnetään monipuolisesti sosiaalista mediaa, blogia ja omannäköistä viestintää. Hardenin mukaan oman osaamisen tuotteistamisesta on ollut konkreettista hyötyä:

Meillä ei ollut aiempaa kokemusta sen enempää verkkokaupan pyörittämisestä kuin maataloudestakaan, joten kaikki on opittu itse. Sen olemme kuitenkin jo oivaltaneet, että pienen kannattaa olla tarpeeksi rouhea ja hiomaton, jotta pystyy nousemaan esiin isompien varjosta.” Harden (2022)

Myös hyvästä tarinasta on hyötyä. Digitaalisen kaupankäynnin ja markkinoinnin yhdistäminen maatilan arkeen on ollut omiaan auttamaan Haaralan Tilaa erottautumaan muista. (Harden 2022.)

Ensimmäinen DUTE-koulutus

Asiantuntijuuden tuotteistaminen -webinaariin oli ilmoittautunut liki sata osallistujaa, joten aihe kiinnosti. Koulutus oli myös syksyllä DUTE-hankkeen ensimmäinen virallinen tapahtuma. DUTEn tavoitteena on edistää niin yksinyrittäjien, mikroyritysten kuin yleisesti päijäthämäläisten työpaikkojen osaamista etenkin uusien teknologioiden saralla, samalla edistäen mahdollisuuksia oman osaamisen jakamiseen. Hanke järjestää jatkossakin vastaavia napakoita koulutuksia niin verkossa kuin fyysisesti. Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman DUTEn toteuttamisesta vastaa LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti, ja se rahoitetaan osana unionin Covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Kirjoittaja

Ari Hautaniemi työskentelee TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa ja toimii DUTE-hankkeen projektipäällikkönä.

Lähteet

Harden, S. 2022. Haaralan Tila. Puheenvuoro Asiantuntijuuden tuotteistaminen -webinaarissa 23.3.2022.

Noste. 2022. Mitä on tuotteistaminen? viitattu 1.3.2022. Saatavissa https://noste.fi/tuotteistaminen/

Pasanen, P. 2022. Vinkit tuotteistamiseen. Puheenvuoro Asiantuntijuuden tuotteistaminen -webinaarissa 23.3.2022.

Yatsusimnetcojp. 2019. Graphics-tablet-4570796_1920. Pixabay. Viitattu 1.3.2022. Saatavissa https://pixabay.com/images/id-4570796/

Linkit

Design, uudet teknologiat ja elinikäinen oppiminen. 2022. DUTE. Viitattu 1.3.2022. Saatavissa www.dute.live

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *