Saako töissä olla utelias? Uteliaisuuteen liittyy monia näkökulmia. Yhtäältä pitäisi pitää huoli vain omista asioistaan. Toisaalta työelämässä on vaikea pysyä ajan hermolla, jos tyytyy seurailemaan […]
Verkkokauppa on ollut jo useita vuosia kasvulinjalla, ja erityisesti koronapandemian myötä se sai lisänostetta, kun kuluttajat pysyttelivät kotioloissa sen sijaan, että olisivat käyneet fyysisissä kaupoissa […]
Mielenterveyshäiriöt ovat viimeisten vuosikymmenien aikana yleistyneet Suomessa huomattavasti. Yksi yleistyvistä häiriöistä on masennus, jota Suomessa sairastaa viimeisimpien tietojen mukaan jopa 6 % väestöstä. Mielenterveyssyyt ja […]
Lasten ja nuorten liikunta on merkittävässä roolissa yksilön kehityksessä, terveydessä ja hyvinvoinnissa. Liikkumattomuus on ajankohtainen huolenaihe, johon on etsitty ratkaisuja monin eri keinoin. Yhtenä syynä […]
Vanhempien liikkumattomuus lisääntyy ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Erityisesti kahden vuoden aikana lapsen syntymän jälkeen tuoreet äidit eivät liiku liikuntasuositusten mukaisesti. (Palomäki ym. 2023.) Tuore äiti […]
Työikäisten kansalaisten keskeinen elämänalue on työ. Toimeentulon lisäksi työ tuo yksilöille merkityksellisyyden ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Työssä jaksaminen myös vaatii voimavaroja. Työhyvinvointi nähdään tuloksellisissa yrityksissä osana […]
Uusien tutkimustietojen ja artikkelien julkaisemisessa plagioinnintunnistaminen on tullut välttämättömyydeksi. Tieteellisen tiedon yhteiset eettiset periaatteet ohjaavat uuden tutkimustiedon syntymistä sekä sen raportointia. On kuitenkin todettu, että […]
Arvolupaus kertoo asiakkaille, miksi yrityksen tuote tai palvelu on ostamisen arvoinen. Hyvä arvolupaus auttaa yritystä erottautumaan markkinoilla ja rakentamaan luottamuksellisen asiakassuhteen. Kestävä arvolupaus puolestaan tuottaa […]
Väestörakenteen muutos Suomessa tuo painetta sote-alalle väestön ikääntyessä. Vuonna 2022 koko maan väestöstä (5 563 970) 23,3 % oli yli 65-vuotiaita. Väestön keski-ikä oli 43,7 vuotta (Tilastokeskus […]