Virtuaalinen itsenäisyysjuhla – kokeilusta itsenäiseksi toteutukseksi

MINT-projektissa, Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen, päätettiin viime vuonna kokeilevan kehittämisen menetelmien mukaisesti toteuttaa virtuaalinen itsenäisyyspäivän juhla. Tapahtumaidea lähti MINT-projektin ohjausryhmästä, jossa keskusteltiin koronan vaikutuksista perinteisten itsenäisyyspäivän tapahtumien järjestämiseen. Monissa Etelä-Karjalan pienissä kunnissa, kuten isommissakin, on järjestetty perinteisesti erilaisia itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia ja tapahtumia kuntalaisille. Koronapandemian vaikutukset ja erilaiset kokoontumisrajoitukset toivat kuitenkin oman haasteensa lähitapahtumien järjestämiseen.

[Alt-teksti: Kolme siniristilippua liehuu saloissa vierekkäin, taustalla on vaaleanharmaa pilvinen taivas.]
Kuva 1. Itsenäisyyspäivän juhlan hengen voi poikkeusoloissa tavoittaa virtuaalisin keinoin. (LTapsaH 2017)  

Niinpä MINT-projektin osatoteuttajakunnat päättivät yhdistää voimansa, ja yhdessä LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston kanssa lähdettiin kokeilemaan virtuaalista itsenäisyysjuhlaa. Tapahtuma sai nimekseen VIP e-Karjala. Toteutus tehtiin YouTuben kautta erillisille verkkosivuille. Tapahtumalla oli katsojia YouTuben kautta 1020,  ja verkkosivuilla vierailuja oli yhteensä 2277 aikavälillä 2.12 – 8.12. Kokeilun toteuttamisesta ja tuloksista voi lukea lisää artikkelista (Melkko & Salmela 2021) sekä MINT-projektin nettisivulta (MINT 2021).

Vuosi 2021

Viime vuonna kokeilun yhdeksi tavoitteeksi asetettiin, että virtuaalinen itsenäisyysjuhla järjestetään myös jatkossa (Melkko 2020), ja tänä vuonna Etelä-Karjalan pienet kunnat järjestävät virtuaalisen itsenäisyysjuhlan itsenäisesti, yhteisen työryhmän ja ammattimaisen tapahtumatuottajan avulla. MINT-projekti on toiminut taustalla tukena, mutta päävastuu järjestämisestä on ollut kunnilla. Tapahtuman toteutuksesta kunnat saivat viime vuodelta hyvää kokemusta, ja viime vuodesta poiketen nyt koko videon toteuttaa alan ammattilaisyritys. Tänä vuonna myöskään erillistä sivustoa ei tehdä tapahtumaa varten, vaan tilaisuus on osallistuvien kuntien verkkosivujen kautta katsottavissa YouTubessa.

[Alt-teksti: Juliste, jossa lukee Etelä-Karjalan sopivan kokoisten kuntien virtuaalinen itsenäisyysjuhla. Julisteessa on Etelä-Karjalan kartta-alue sekä MINT-logo.]
Kuva 2. Tapahtuman järjestää tänä vuonna kuusi eteläkarjalaista kuntaa. (MINT 2021)

Kasvua ja riehakasta juhlaa

Edellisenä vuonna Etelä-Karjalan pienten kuntien virtuaalista itsenäisyyspäivää olivat toteuttamassa Parikkala, Rautjärvi, Taipalsaari, Savitaipale sekä Luumäki. Tänä vuonna tapahtuman järjestämiseen osallistuu edellämainittujen kuntien lisäksi Lemin kunta. Tapahtuman sisältö poikkeaa hieman perinteisestä itsenäisyyspäiväjuhlasta, sillä mukana on muun muassa räppäri, hevikitaristi, runonlausuntaa sekä pop-iskelmää.  Ohjelmassa on myös piipahduksia mukana olevien kuntien kohteissa ja niiden esittelyä.  Juhlan aikana käydään esimerkiksi Kollaa- ja Simo Häyhä -museossa Rautjärvellä.

Tapahtuma on katsottavissa 6.12.2021 klo 13 alkaen. Linkki juhlaan löytyy osallistuvien kuntien kotisivuilta, ja juhla on nähtävissä kahden viikon ajan ensiesityksestä.

Kirjoittajat

Elsa Melkko toimii MINT-projektin projektipäällikkönä ja TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä.

Teemu Rasi toimii projektisuunnittelijana LAB-ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikössä.

Lähteet

Melkko, E. 2020: Etelä-Karjalan pienten kuntien Virtuaalinen Itsenäisyyspäivä eli VIP e-Karjala tapahtuma järjestettiin verkossa sunnuntaina 6.12 klo 12.00 alkaen. [Viitattu 29.11.2021]. Saatavissa: https://www.minttiin.fi/etela-karjalan-pienet-kunnat-juhlivat-itsenaisyyspaivaa-virtuaalisesti-6-12/

Melkko, E. & Salmela, E. 2021: Näin syntyi Etelä-Karjalan pienten kuntien virtuaalinen itsenäisyyspäivätapahtuma – Case: VIP e-Karjala. Teoksessa: Sallinen, N. & Juvonen, P. (toim.):  LAB Innovations Annual Review. Lahti: LAB-ammattikorkeakoulu. LAB-ammattikorkeakoulun julkaisusarja, osa 28. 82−89. [Viitattu 29.11.2021]. Saatavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/506981/LAB_2021_28_fi.pdf  

MINT. 2021. MINT – teot kaakkoon. Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen. Hanke. [Viitattu 29.11.2021]. Saatavissa: https://www.minttiin.fi/

Kuvat

Kuva 1. LTapsaH. 2017. Hellman, T. Liput, lippu, Suomen lippu, lipputanko. Pixabay. [Viitattu 29.11.2021]. Saatavissa: https://pixabay.com/fi/photos/liput-lippu-suomen-lippu-lipputanko-1939559/

Kuva 2. MINT. 2021.