Moniammatillisuudella oikea-aikaisempaa kuntoutusta ikääntyneille

Väestömme ikääntyy, ja huoltosuhde aiheuttaa yhä suurempia haasteita palvelujen tuottamiselle. Se on väistämätön tosiasia, jonka vuoksi sosiaali- ja terveyspalveluja tulee jatkuvasti kehittää. Kymenlaaksossa väestön huoltosuhteen oletetaan heikkenevän vielä ainakin 10 vuoden ajan. Tämä lisää ikääntyneiden palvelujen tuottamisen haasteita alueella. Lisäksi alueella painottuvat niin sanotut raskaat palvelut, joiden tuottaminen on myös taloudellisesti vaativaa. Oikea-aikaisuudella ja -paikkaisuudella voidaan saada merkittävää hyötyä erityisesti ikääntyneiden palveluissa. (Kymenlaakson hyvinvointialue 2023.)

Tulevaisuuden kotona asumista tukevat palvelut -hanke (TulKoti) on Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama kansallinen hanke. Kehittämistyöllä tuetaan hyvinvointialueita toteuttamaan ikääntyneiden palvelutuotantoa sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla, huomioiden iäkkäiden laatusuositukset. (Karppanen 2021.) Kymenlaaksossa yhtenä TulKoti-hankkeen toimenpiteenä on otettu käyttöön kotihoidon ja kotikuntoutuksen yhteistyöpalaverimalli. Mallin tavoitteena on yhtenäistää ja tehostaa kotihoidon asiakkaiden saamaa kuntoutusta. Malli perustuu moniammatilliseen kuntoutukseen. (Ihatsu 2023a.)

Kuva 1. Moniammatillisuus vahvistaa työntekijöiden osaamista ja asiakkaalle tuotettua kuntoutusta. (Tumisu 2019)

Yksi taloudellisuuden vakauttamisen keino on asiakkaiden oikea-aikainen ja -paikkainen ohjautuminen tarvettaan vastaavaan palveluun. Kuntoutuksen ymmärryksen lisääntyminen mahdollistaa varhaisen puuttumisen asiakkaan kuntoutustarpeeseen, joka puolestaan vähentää asiakkaan tarvetta raskaammille palveluille. Kymenlaaksossa käyttöönotetun toimintamallin on koettu lisäävän ammattilaisten välistä ymmärrystä ja yhteistyötä, jonka taas koetaan lisäävän asiakkaan palvelun oikea-aikaisuutta. (Ihatsu 2023b.)

Ammattilaisten välinen ymmärrys lisää asiakkaan saamaa kuntoutushyötyä

Ihatsun (2023b) opinnäytetyön tuloksissa on nähtävillä yhtenäinen kokemus siitä, että asiakkaan saama hyöty lisääntyy ammattilaisten välisen ymmärryksen kautta. Ymmärryksen lisääminen tuki kuntoutustarpeen varhaista tunnistamista ja madalsi kynnystä ohjata asiakas kuntoutuspalveluiden piiriin. Kuntoutuksen oikea-aikaisuuden koettiin myös parantavan kuntoutuksen vaikuttavuutta. Kuntoutustarpeen varhaisen tunnistamisen ja kuntoutuksen oikea-aikaisuuden on todettu helpottavan muutosten aikaansaamista asiakkaan toimintakyvyssä (Autti-Rämö 2021).

Nykyinen hallitusohjelma kannustaa tuoreita hyvinvointialueita vastaamaan tehokkaasti sosiaali- ja terveysalan nykyisiin ja tulevaisuuden haasteisiin esimerkiksi kotihoidossa. Samalla korostetaan palveluiden tarpeenmukaisuuden sekä oikea-aikaisuuden ja -paikkaisuuden tärkeyttä. (Valtioneuvosto 2023.) Moniammatillisuutta kehittämällä voidaan aikaansaada positiivisia muutoksia sekä asiakastyytyväisyyden, työntekijöiden osaamisen että organisaation talouden näkökulmista (Ihatsu 2023b).

Kirjoittajat

Laura Ihatsu on marraskuussa 2023 valmistuva LAB-ammattikorkeakoulun YAMK-opiskelija.

Minna-Maria Behm (TtT) työskentelee lehtorina hyvinvointiyksikössä LAB-ammattikorkeakoulussa.

Lähteet

Autti-Rämö, I. 2021. Kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointi. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. Vol. 137 (13), 1369–74. Viitattu 7.11.2023. Saatavissa https://www.duodecimlehti.fi/duo16318#s2

Ihatsu, L. 2023a. Moniammatillinen yhteistyö ikääntyneiden kotihoidossa. Innokylä. Viitattu 7.11.2023. Saatavissa https://innokyla.fi/fi/toimintamalli/moniammatillinen-yhteistyo-ikaantyneiden-kotihoidossa

Ihatsu, L. 2023b. Yhteispalaverikäytäntö Kymenlaakson hyvinvointialueen ikääntyneen kotihoidossa ja -kuntoutuksessa: Henkilöstön kokemuksia yhteistyötoimintamallista. YAMK-opinnäytetyö. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 8.11.2023. Saatavissa https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023110728806

Karppanen, S. 2021. Tulevaisuuden kotona asumista tukevat palvelut iäkkäille 2022–2023: Tavoitteet ja hankeopas. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2021:37. Viitattu 7.11.2023. Saatavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-6886-8

Kymenlaakson hyvinvointialue. 2023. Kymenlaakson alueellinen hyvinvointikertomus 2020 ja -suunnitelma 2020–2025. Viitattu 7.11.2023. Saatavissa https://kymenhva.fi/wp-content/uploads/2023/06/Kymenlaakson-alueellinen-hyvinvointikertomus-2020-ja-suunnitelma-2020-2025.pdf

Tumisu. 2019. Tiimi, tehdä työtä. Pixabay. Viitattu 7.11.2023. Saatavissa https://pixabay.com/fi/photos/tiimi-tehd%C3%A4-ty%C3%B6t%C3%A4-rakennus-toimisto-4200837/

Valtioneuvosto. 2023. Vahva ja välittävä Suomi: Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma. 20.6.2023. Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58. Viitattu 7.11.2023. Saatavissa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-763-8