Kiertotalousväylä (15 op) on ollut tarjolla LAMK/LABin monialaisina väyläopintoina nyt kahdeksan kertaa. Kevään 2020 väylän loppuseminaarit olivat huhtikuussa ja projektien ohjaajina emme voi muuta kuin […]
Kiertotalouden uudistuvat systeemit
Kun puhutaan jakamistaloudesta, saatetaan puhua monenlaisista asioista. Informaatioteknologia on luonut uudenlaisia jakamistalouden malleja, ja ainakin täysin uudessa mittakaavassa. Jakamistaloudelle ennustetaan kasvua, ja jakamistalouden malleista etsitään […]
Meneillään oleva koronakriisi ajaa yrityksiä koviin haasteisiin. Vaikka juuri nyt onkin vaikeaa, voi uusien suuntien pohtiminen tuoda toivoa tulevaisuuteen. Kriisi voi olla myös mahdollisuus uudistaa […]
Jakamistalous on talouden muoto, jossa yksityishenkilöt jakavat toisilleen tavaroita tai palveluja, joko ilmaiseksi tai maksua vastaan, usein internetin välityksellä (Lexico 2020). Jakaminen voi tapahtua esimerkiksi […]
LAB-ammattikorkeakoulu on ensimmäistä kertaa mukana Suomen Akatemian Strategisen neuvoston rahoittamassa tutkimushankkeessa. Kohti kestäviä tekstiilisysteemejä: Resurssiviisaan globaalin tekstiililiiketoiminnan yhteiskehittäminen Suomeen -hanke, lyhyesti FINIX, on monitieteinen tutkimushanke, […]
Vuodesta 2018, 19 ammattikorkeakoulua ovat yhdessä kehittäneet kiertotalouden oppimisympäristöjä ja oppimateriaaleja Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Kiertotalousosaamista ammattikorkeakouluihin -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on työstää yhteisiä toimintatapoja ja […]
Tekstiiliala on suuressa murroksessa. Vaateteollisuudessa vallalla oleva pikamuoti on saanut viime aikoina rajua kritiikkiä kestämättömän toimintansa vuoksi. Kuluttajat ovat entistä valveutuneempia ja vaativat vaatebrändeiltä toimitusketjujen […]
Esineiden Internet (IoT, Internet of Things) mahdollistaa laitteiden kytkemisen Internet-verkkoon. Järjestelmäratkaisujen avulla voidaan suorittaa automaattista tiedonsiirtoa anturoinnin ja erilaisten pilvipalveluiden välillä sekä ohjata ja seurata […]
EU:n jätedirektiivin muutos velvoittaa jäsenmaita järjestämään tekstiilijätteen erilliskeräyksen vuoteen 2025 mennessä. Toistaiseksi tekstiileille ei juurikaan Suomen tasolla ole kuitukierrätysmahdollisuuksia, mutta tulevaisuudessa tilanne voi olla toisenlainen […]