Kulttuuriympäristö syventää luonnon hyvinvointivaikutuksia

Luonnossa liikkuminen edistää fyysistä hyvinvointia, rentouttaa, alentaa stressitasoa ja palauttaa arjen kiireistä. Hyvinvointivaikutusten syntyyn konkreettisesti vaikuttaviksi elementeiksi luontoympäristössä on todettu esimerkiksi vehreys, vesistöt ja pinnanmuotojen vaihtelu (Tyrväinen ym. 2007). Yllä mainitut elementit ovat löydettävissä melkeinpä mistä vain suomalaisessa luontoympäristöstä. Monien kansallispuistojemme, retkeilyalueidemme ja muidenkin suosittujen luontokohteidemme ympäristöön kuuluu kuitenkin olennaisena osana myös kulttuuriympäristöjä, jotka täydentävät alueiden vetovoimaa.

LAB-ammattikorkeakoulun, Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön ja Suomen Erämuseosäätiön yhteisessä Luontokohteiden kulttuuriperinnöstä vetovoimaa rajaseudun matkailuun -hankkeessa (LAB 2024a) kootaan luontokohteiden kulttuuriperintöön liittyvää tietoa ja luodaan uusia tuotteita sekä palveluja Etelä-Karjalan matkailuun. Tuotteistamisen taustaksi on tärkeää ymmärtää, millaisista aineksista luontoon ja kulttuuriin liittyvän matkailun hyvinvointikokemus syntyy, ja miten ympäristön kulttuurihistoria voi täydentää luonnon vetovoimaa matkailussa.

Osallistava työ auttaa ymmärtämään ympäristön arvon

Luontoympäristössä sijaitsevien kulttuuriperintökohteisiin liittyvän kulttuurihistoriaan tutustuminen avaa silmiä ympäristön arvolle ja innostaa sen vaalimiseen. LABin ja Metsähallituksen yhteisessä Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi -hankkeessa (LAB 2024b) toteutetussa osallistavan ympäristönhoidon vapaaehtoistyöpilotissa todettiin oman tekemisen kautta saadun ympäristön arvon ymmärtämisen lisäävän innostusta kulttuuriperinnön vaalimiseen. Vapaaehtoistyö ja muu osallistava toiminta vaikutti kokeilun perusteella myös potentiaaliselta matkailupalvelun teemalta (Metsähallitus 2023).

[Alt-teksti: vanhoja rakennuksia maalaismaisessa pihapiirissä kesäpäivänä sekä noin kymmenen henkilön ryhmä.]
Kuva 1. Metsähallituksen vapaaehtoistyöpilotissa tehtiin osallistavaa ympäristönhoitoa Korteniemen perinnetilalla. (Kuva: Titta Jylhänkangas / Metsähallitus)

Hyvinvointikokemusta tukevat aktiviteetit tehostavat vaikutusta

Luontokulttuuriin tutustuminen on hidasta matkailua, jossa kannattaa ottaa aikaa tarinoiden kuunteluun ja ympäristön kokemiseen. Tässä kannattaa kiinnittää huomioita myös liikkumistapaan, joka usein avaa uusia näkökulmia ympäristön tarkasteluun. Esimerkiksi pyöräily, melonta tai perinneveneily ovat erinomaisia tapoja tutustua Etelä-Karjalan luontokohteiden kulttuuriperintöön.

[Alt-teksti: kaksi nuorta naista pyöräilyvarusteineen ja polkupyörineen maalaistalon perinteisessä pihapiirissä.]
Kuva 2. Pyöräily on erinomainen tapa tutustua lähiseudun kulttuuriperintökohteisiin. (Kuva Hollolan talomuseolta: Pyörämatkailijan Päijät-Häme -hanke)

Teemaan sopii erinomaisesti ns. hidas matkailu, jossa korostuu vastuullisuuden näkökulma, ja jossa ympäristön kokeminen on vähintään yhtä tärkeää kuin näkeminen.

Kirjoittaja

Päivi Tommola toimii LAB-ammattikorkeakoulussa Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi- ja Luontokohteiden kulttuuriperinnöstä vetovoimaa rajaseudun matkailuun -hankkeiden projektipäällikkönä.

Lähteet

LAB. 2024a. Luontokohteiden kulttuuriperinnöstä vetovoimaa rajaseudun matkailuun. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 21.2.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/luontokohteiden-kulttuuriperinnosta-vetovoimaa-rajaseudun-matkailuun

LAB. 2024b. Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi. Hanke. LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 21.2.2024. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/luontokohteiden-kulttuuriperinto-elavaksi

Metsähallitus. 2023. Vapaaehtoistyö Liesjärven kansallispuiston perinnetilalla. Viitattu 21.2.2023. Saatavissa https://www.luontoon.fi/-/vapaaehtoistyo-liesjarven-kansallispuiston-korteniemen-perinnetilalla

Tyrväinen, L., Silvennoinen, H., Korpela, K. & Ylen, M. 2007. Luonnon merkitys kaupunkilaisille ja vaikutus psyykkiseen hyvinvointiin. Teoksessa: Tyrväinen, L. & Tuulentie, S. (toim.) Luontomatkailu, metsät ja hyvinvointi. Metlan työraportteja 52: 57‒77. Viitattu 13.9.2022. Saatavissa https://jukuri.luke.fi/handle/10024/535967