Yritystutkimuksen mukaan työvoiman saatavuus on merkittävä haaste pk-yrityksille Lahdessa. Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden työllistyminen voisi olla yhtenä ratkaisuna, mutta siihen suhtautuminen alueella on edelleen varauksellista (Töyrylä 2023, 8 […]
LAB Focus on muuttanut
The LAB Focus blog has moved to a new location on 1 October 2026. You can now find the blog at LAB Focus on LAB.fi. This website will no longer be updated.
Työnantajamielikuvan merkitys kasvaa, kun väestö ikääntyy. Pian työnantajat kilpailevat työntekijöistä, joten työnantajien tulisi keskittyä ylläpitämään ja parantamaan imagoaan sekä luomaan kilpailuetua, jolla saadaan parhaat yksilöt […]
Vuoden 2019 lopussa alkanut maailmanlaajuinen koronaviruspandemia ajoi suomalaiset ennennäkemättömällä vauhdilla etätöihin. Töiden tekemisen muutokset ulottuivat myös toimistotilojen markkinatilanteeseen sekä niiden käyttötarpeeseen. Elinkeinoelämän keskusliiton (2023) […]
Itsen johtaminen on yksi keskeisiä työelämän taitoja, jota työnantajat alaisiltaan odottavat. Itsen johtaminen on korostunut erityisesti monipaikkaisessa työssä, jossa esihenkilöt ja asiantuntijat voivat olla eri […]
Yritysten vihreä siirtymä, muutoskyvykkyys ja digitalisaatio (LAB 2023) on yksi osahanke neljän suuralueen muodostamaa hankekokonaisuutta, jonka tavoitteena on ammattikorkeakoulujen nopeat toimet yrityksille nimen mukaisissa teemoissa. […]
Yleinen tekoälyä opettavalle suunnattu kysymyspari on: ”Miksi se teki väärin ja miten sen voi korjata?” Vastaus kysymykseen riippuu valitettavasti tekoälyn teknisestä toteutuksesta. Vielä 1990-luvulla tekoäly […]
Distance LAB -projektin (LAB 2023) yhtenä teemana on etävuorovaikutustaitojen kehittäminen, erityisesti tilanteissa, joissa kohdataan yli organisaatiorajojen. Teknologiavälitteiset kohtaamiset ovat yhteiskehittämisen mahdollisuuksia. Vuorovaikutustaidot ovat aina tilannekohtaisia, […]
Metsäympäristöjen merkitys korostuu jatkuvasti kaupungistumisen myötä. Metsien terveys- ja hyvinvointivaikutuksista on tehty paljon tutkimusta viime vuosikymmenten aikana. Tiedon lisääntyessä metsien merkitystä on alettu tarkastella erilaisista […]
Eheällä datalla tarkoitetaan dataa, joka on tarkka, kokonainen ja johdonmukainen (Harward Business School Online, 2021). Datan eheys on kriittisessä osassa tekoälyprojektin onnistumisen kanssa. Tekoälymallit vaativat […]