Salpausselän kisoissa uutta oppimassa

LAB-ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden restonomiopiskelijoita oli mukana järjestämässä Salpausselän 100-vuotisjuhlakisoja maaliskuussa 2023. Kisatapahtumassa työskenteli yhteensä 26 ensimmäisen vuoden restonomiopiskelijaa vapaaehtoisina. Opiskelijat saivat kokemusta ja näkemystä elämyksellisen tapahtuman järjestämiseen, konkreettisen paikan kohdata kisa-asiakas sekä työvälineitä ymmärtää asiakaskokemusta.

Ammattikorkeakoulut tukevat opiskelijoiden siirtymistä työelämään ja tutkinnot on rakennettu niin, että ne vastaavat työelämän tarpeisiin. Opinnot ammattikorkeakouluissa sisältävät paljon käytännön harjoittelua ja työelämäyhteistyötä. (Opintopolku 2023.)

Työelämäyhteistyössä opiskelija kerryttää omaa ammatillista osaamistaan, yritykset saavat uusinta tietoa ja osaamista liiketoimintaansa ja oppilaitos kehittää opetustaan vastaamaan paremmin muuttuvan työelämän tarpeita. (Tuomi & Andelin 2020.)

Salpausselän kisaorganisaatio ja LAB-ammattikorkeakoulu ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään ja eri tavoin. Restonomiopiskelijoiden opintojakso, Palvelukokemusta tuottamassa, kytkettiin Salpausselän kisoihin.

Ennen tapahtumaa opiskelijat saivat perehdytyksen kisatyöskentelyyn ja organisaatioon. Kisojen aikana opiskelijat tekivät työvuoroja vapaaehtoisina. Kisojen jälkeen pidettiin palautetilaisuus, jossa käytiin lävitse ”risut ja ruusut” ja mahdolliset kehittämiskohteet. Design Sprintti -viikolla opiskelijat ideoivat uusia palveluja tuleville kisoille.

Kuva 1. Lehtori Kirsi Kallioniemi suoritti opettajien työelämäjakson samassa yhteydessä Salpausselän kisoissa. (Kuva: Daria Benabad)

Opiskelijoille monenlaista hyötyä

Opiskelija Veeti Torppa työskenteli kisoissa varasto- ja logistiikkatehtävissä ja opiskelija Julia Koskimäki premium-katsomossa tarjoilijana ja asiakasneuvojana. He pitävät tärkeänä  päästä hyödyntämään tunneilla opittua teoriaa käytännössä. He kokivat oppineensa paljon uusia asioita ja saaneensa tärkeitä kokemuksia kisoista, mistä kaikesta on heille hyötyä tulevaisuudessa. Yhteistyö kisaorganisaation kanssa oli ollut toimivaa, ja heitä oli ohjeistettu riittävästi. Opiskelijoille oli nimetty omat yhteyshenkilöt, mikä madalsi kynnystä kysyä apua. Kisatyöskentelystä sai kattavan kuvan tapahtuman tuotannosta, kun pääsi näkemään tuotantoprosessin. (Koskimäki 2023; Torppa 2023.)

Palaute oppimisen tukena

Harjoittelut, työelämäjaksot ja muut opiskelijoiden kontaktit työelämään luovat olosuhteet uuden oppimiselle. Teoriatiedon harjoittelu käytännössä on arvokas oppimiskokemus, joka antaa opiskelijoille varmuutta osaamisesta. Työelämässä opiskelija näkee työnsä jäljen ja saa usein suullista palautetta.

Työelämäyhteistyössä opiskelijat pääsevät reflektoimaan tekemistään ja pohtimaan, missä he olivat hyviä ja mikä tuotti haasteita. Näin he saavat aidon kuvan omasta osaamisprofiilistaan ja varmuutta siihen, että he pärjäävät työelämässä.  Työelämäyhteistyö on aina win-win-tilanne, jossa työelämä toimii koulutuksen kehittäjänä sekä kouluttajana ja oppilaitos työelämän kehittäjänä (Löf 2019).

Kirjoittajat

Daria Benabad, restonomi, projektisuunnittelija, työskentelee LAB-ammattikorkeakoulussa Liiketoiminta-yksikössä Yritys-Hunter-hankkeessa.

Kirsi Kallioniemi, HL, työskentelee lehtorina LAB-ammattikorkeakoulun Liiketoiminta-yksikössä.

Lähteet

Koskimäki, J. 2023. Opiskelija. LAB-ammattikorkeakoulu. Haastattelu. 24.3.2023.

Löf, S.2019. Työelämäyhteistyö on kahdensuuntaista yhteistyötä. eSignals. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Viitattu 14.6.2023. Saatavissa https://esignals.fi/teemat/trendit/tyoelamayhteistyo-on-kahdensuuntaista-yhteistyota/#996ac715

Opintopolku. 2023. Ammattikorkeakoulututkinnot. Viitattu 27.4.2023. Saatavissa https://opintopolku.fi/konfo/fi/sivu/ammattikorkeakoulututkinnot

Torppa, V. 2023. Opiskelija. LAB-ammattikorkeakoulu. Haastattelu. 24.3.2023.

Tuomi, K. & Andelin, N. (toim.) 2020. Työelämäyhteistyö – käsikirja opiskelijoille.  LAB-ammattikorkeakoulu. Viitattu 14.6.2023. Saatavissa  https://www.lahdenyliopistokampus.fi/wp-content/uploads/2020/05/Ka%CC%88sikirja-opiskelijoille_sivuittain.pdf