Yhteisellä tekemisellä uutta osaamista asiakasturvallisuuteen

PEDA-Safety -hankkeessa kehitetään ajasta ja paikasta riippumatonta digitaalista koulutusta asiakas- ja potilasturvallisuudesta sote-alan opiskelijoille ja kentällä työskenteleville asiantuntijoille. Hankkeen tavoitteena on laajemminkin kehittää sote-alalla työskentelevien digitaalisia taitoja ja parantaa valtakunnallisesti asiakas- ja potilasturvallisuutta. Hanke on LAB-ammattikorkeakoulun toteuttama, sitä hallinnoi Hyvinvointi-yksikkö ja sisäisenä yhteistyökumppanina toimii Muotoiluinstituutti (LAB 2022a).

Digikoulutus haastaa tekijänsä

Hankkeessa kehitettävä digitaalinen koulutuskokonaisuus haastaa hanketiimiä soveltamaan uudenlaisia digitaalisia koulutusmenetelmiä. Laaja-alainen teema asiakas- ja potilasturvallisuudesta on tarkoitus palastella pienempiin osioihin ja niitä tukemaan kehitetään muita tehokeinoja, kuten videohaastatteluja, animaatioita ja infograafeja.

Luonnollisesti tiimiä haastaa koulutuksen keston pitäminen mahdollisimman tiiviinä, jotta opiskelun voi suorittaa kohtuullisessa ajassa esimerkiksi työn ohessa tai osana amk-koulutusta. Tältä osin meidän täytyy ottaa huomioon myös käyttäjälähtöinen ajattelu ja asettautua ajoittain myös kouluttautujien asemaan. Luonnollisesti koulutuksen pilotoinnilla käyttäjäryhmien eli opiskelijoiden ja ammattilaisten osalta saadaan tähänkin näkökulmaan vahvistusta.

[Alt-teksti: suurehko luentosali-auditorio, jossa puoli tusinaa henkilöä kuuntelee ja katselee esitystä.]
Kuva 1. PEDA-Safetyn hanketiimi, jossa mukana lehtorit Hyvinvoinnista sekä lehtori ja opiskelijat Muotoiluinstituutista, suunnittelemassa animaation käsikirjoitusta ja toteutusta LAB-ammattikorkeakoulun studiolla. (Kuva: Jukka-Pekka Somera)

Opiskelijoiden panos suunnittelussa on merkittävä

PEDA-Safety -hankkeen visuaalisen ilmeen toteuttavat Muotoiluinstituutin opiskelijat. Hankkeen logo, posteri ja animaatiot tuotetaan osana perusopintoja, jolloin opiskelijat pääsevät työskentelemään ja harjoittelemaan osaamisensa kehittymistä autenttisessa työympäristössä, lehtoreiden ohjaamina. Jokaiselle opiskelijalle on määritelty selkeä rooli tuotannossa, mikä mahdollistaa myös opiskelijan asiantuntijuuden kehittymisen arvioinnin sekä yksilöllisen tuen.

Kuluvan syyslukukauden aikana hankkeen asiantuntijalehtorit ja Muotoiluinstituutin opiskelijat ovat tehneet suuren työn digitaalisen koulutuksen sisällön tuotannossa asiantuntijahaastatteluiden ja animaatioiden parissa. Työnjako on ollut selkeä. Lehtorit laativat kysymykset haastateltaville ja käsikirjoitukset animaatioihin, ja opiskelijat vastuulehtoreiden ohjaamina toteuttavat ne käytännössä editoiden, leikaten ja animoiden lopulliseen muotoonsa.

Saamamme opiskelijapalautteen perusteella PEDA-Safety -hanke on toiminut haasteellisena, motivoivana ja palkitsevana oppimisympäristönä opiskelijoille. Hankkeen tavoitteiden ja toiminnan kannalta opiskelijoiden panos ja merkitys digitaalisen koulutuksen sisällön tekijöinä on ollut merkityksellistä ja hankkeen tavoitteiden toteutumisen kannalta erittäin hyödyllistä ja lisäarvoa tuottavaa. Hanketoimijoina olemme kokeneet tämän tukevan konkreettisesti käytännön tasolla LAB-ammattikorkeakoulun strategiaa tuottamalla lisää osaamista maakuntiemme toimintaympäristöön (LAB 2022b).

Kirjoittaja

Jukka-Pekka Somera toimii TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulun Hyvinvointi-yksikössä sekä PEDA-Safety -hankkeen projektipäällikkönä.

Lähteet

LAB. 2022a. PEDA-Safety. Hanke. Viitattu 4.11.2022. Saatavissa https://lab.fi/fi/projekti/peda-safety

LAB. 2022b. The Best of Both Worlds ‒ LAB strategia 2030. Viitattu 4.11.2022. Saatavissa https://www.lab.fi/fi/info/tietoa-meista/strategia