Ihmiset tekevät päätöksiä tunteella, perustellen ne järjellä ja se on syy, miksi brändi on tärkeä. Brändillä pystytään vaikuttamaan nimenomaan tunteisiin. Jokainen vastaanottaja kokee brändin yksilöllisesti. […]
Innovations
Jo ennen ajanlaskun alkua kreikkalainen filosofi Herakleitos totesi, että muutoksen maailmassa vain muutos on pysyvää. Jokainen on varmasti kuullut tästä polveutuneen sanonnan, mutta kuinka hyvin […]
Viime vuosina ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien jäsenmäärä on ollut laskeva. Syiksi jäsenmäärän taantumiseen on monia. Näkyvin osa opiskelijakunnan toiminnasta muodostuu tapahtumista. Pandemian aikana peruuntuneet tapahtumat ovat selkeästi […]
Etelä-Karjalassa on järjestetty 2000-luvulla Willi idea -liikeideakilpailua useamman vuoden ajan. Viimeisen kerran kilpailu järjestettiin vuonna 2016, jolloin pääpalkintona oli 10 000 euroa liikeidean kehittämiseen. Liikeideakilpailua lähdettiin […]
Liiketoimintaympäristö on muuttunut viime vuosikymmeninä kiihtyvällä tahdilla erityisesti digitalisaation johdosta. Yritykset ovat hyvin tietoisia, että digiteknologiaa on hyödynnettävä liiketoiminnassa, sillä oikein käytettynä sen tiedetään lisäävän […]
Opiskelijatiimien pienimuotoinen rahallinen tuki on alkuvaiheessa tärkeä lisä opiskelijoille. Yrittäjäksi Otsakorven tuella -projektin avulla tehtiin monia toimenpiteitä opiskelijayrittäjyyden tukemiseksi menestyksekkäästi. Tuet mahdollistivat muun muassa prototyypin […]
Leikkirahalla jokaisen on mahdollista harjoitella treidaamista, eli nopeaa kaupankäyntiä eri sijoitusvälineiden avulla, todellisessa kaupankäyntiympäristössä (NinjaTrader 2022). Lisäksi teknisiä apuvälineitä, ns. indikaattoreita, on saatavilla ilmaiseksi. Aloittelevan […]
Kaupan ala ja tehtävät ovat muutoksessa. Kuten monilla muillakin aloilla, perinteiset tehtävänkuvat muuttuvat tulevaisuudessa. Perinteiset kaupan alan työtehtävät myynnissä ja asiakaspalvelussa ovat digimurroksen myötä vähenemässä. […]
Organisaatioiden yksi tärkeimmistä ja laiminlyödyimmistä prosesseista on perehdytys. Perehdyttämisen puute näkyy pidentyneenä ja hidastuneena oppimisprosessina sekä näin vaarantaa olemassa olevien käytäntöjen ajantasaisen omaksumisen uuden työntekijän […]