SampoLAB Osaajaverstaan projektitiimi toteutti benchmarkkausmatkan eli vertailevan opintomatkan Kuhmon Taitotehtaalle. Kainuun ammattiopiston Taitotehtaan idea on edistää ammatillista koulutusta oppilaitosten seinien ulkopuolella. Samaan pyrkii osaltaan myös […]
Uudistuva ja kehittyvä yrittäjyys
Imatran elinvoimaohjelman toimenpiteitä valmisteleva työpaja järjestettiin Imatran kaupungintalolla 15.8.2023. Korkeakouluyhteistyö nähtiin tärkeäksi osaksi uutta elinvoimaohjelmaa, joten myös Business Mill oli mukana työpajassa tuoden esille oppilaitosyhteistyön […]
Hybridityöskentely on tullut terminä tutuksi viime vuosien aikana. Se kattaa useita työskentelymalleja, mutta perusajatus on, että työ jakautuu tehtäväksi osittain etänä ja osittain läsnä (Työterveyslaitos […]
Futuristi Sanna Ketonen puhui Lappeenrannassa 17.8.2023 järjestetyssä tapahtumassa tulevaisuuskestävyydestä. Ennakoi, älä reagoi -tapahtuma oli LAB-ammattikorkeakoulun useamman tulevaisuusajatteluun ja muutoskyvykkyyteen tähtäävän hankkeen yhteistilaisuus. Tilaisuus järjestettiin kulttuuritila […]
Lappeenranta-Imatran kaupunkiseudun ekosysteemisopimuksen toimeenpanokohtaan on kirjattu yhdeksi kokonaisuudeksi TalentHUB Etelä-Karjala -toimintamallin käyttöönotto, oppimisen kytkeminen yritysten kehittämiseen sekä liikeideoiden kaupallistaminen (TEM 2020, 6). Kokonaisuutta on kehitetty […]
Ammattikorkeakoulujen TKI-kehittämishankkeissa on totuttu hyödyntämään erilaisia toimintamalleja ja työkaluja, joiden avulla hankkeen kohderyhmään kuuluvat pystyvät kehittämään esimerkiksi omaa liiketoimintaansa tai osaamistaan. Jotta hanketoiminta ei jämähtäisi […]
Aina välillä on hyvä pysähtyä miettimään mahdollisia tulevaisuuksia. Kun sitä tehdään organisaatiossa tai yrityksessä, käytetään termiä ennakointi. Kun sitä tekee yksilö, kutsutaan sitä urasuunnitteluksi. Kun […]
Vastavalmistunut opiskelija voisi hyötyä anonyymistä rekrytoinnista (Kukkurainen et al. 2023). Tätä mieltä oli LABin liiketalouden opiskelijaryhmä, joka pohti rekrytointiin uudenlaisia keinoja Tulevaisuuksien ennakointi -opintojaksolla Yritys-Hunter-hankkeen […]
Yritystutkimuksen mukaan työvoiman saatavuus on merkittävä haaste pk-yrityksille Lahdessa. Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden työllistyminen voisi olla yhtenä ratkaisuna, mutta siihen suhtautuminen alueella on edelleen varauksellista (Töyrylä 2023, 8 […]