Tapahtumantekijät toteavat blogissaan, että vastuullisuus on megatrendi tapahtuma-alallakin (Tapahtumantekijät 2022). Tämä tarkoittaa sitä, että ympäristövastuullisuus on täällä, nyt ja tulevaisuudessa. Tapahtumatuotannot eivät voi väistää eivätkä […]
Yleinen
Dementoiva muistisairaus heikentää sairastuneen muistia, tiedonkäsittelyä ja ajatustoimintoja eli kognitioita. Yleisimmät etenevät muistisairaudet johtavat dementian oireyhtymään, jolloin esiintyy myös erilaisia nonkognitiivisia oireita, kuten masentuneisuutta, sekavuustiloja, […]
LAB-ammattikorkeakoulussa opiskellaan perhe- ja perintöoikeudessa erilaisia perinnönjakoon liittyviä tilanteita. Näistä yksi on lesken asema. Se määritellään parenteeleissa jonnekin rintaperillisen ja toissijaisten perillisten välimaastoon. Parenteelilla tarkoitetaan […]
Rakennusalan hankinnoissa on ollut haasteita vuonna 2020 alkaneen COVID-19-pandemian ja vuonna 2022 Ukrainassa alkaneen konfliktin takia. Toimitusketjuhäiriöt näkyvät rakennusalalla toimitusongelmina ja nousseina kustannuksina. Valonen ym. […]
Maanteiden hoidon urakointi muuttui yhteistoiminnalliseen suuntaan vuonna 2019, kun uusi maanteiden hoitourakkamalli otettiin käyttöön. Urakkamallilla tavoitellaan mm. kustannustehokkuutta, parempaa työnlaatua sekä osapuolien osaamisen ja yhteistyökyvyn […]
Mihin tätä tarvitaan? on varmaankin yleisin kysymys matematiikan tunneilla. Vaikka matematiikan toiminnallisuutta on lisätty perusopetuksessa, ei matematiikan merkitys ole selkeä kaikille nuorille, eikä välttämättä kaikille […]
LAB-ammattikorkeakoulun liiketalouden juridiikan opiskelijat opiskelevat muun muassa perintöoikeutta. Lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaan rintaperillisillä ja ensimmäiseen parenteeliin kuuluvilla sijaantuloperillisillä on oikeus lakiosaan. Lakiosan suuruus on puolet tulevasta […]
Oppimista tapahtuu koko ajan. Uutta osaamista ja tätä kautta uusia ajattelutapoja syntyy, kun ihminen hankkii, suodattaa ja omaksuu tietoisesti ja tiedostamattaan eri kanavista saatavaa tietoa […]
Virtual Wood University on Erasmus plus projekti, jossa neljän korkeakoulun kanssa rakennetaan yhteisiä puutekniikan ammattiaineiden verkkokursseja. Projekti alkoi vuoden 2021 syksyllä ja se jatkuu vuoden […]