Osbua meillä ja muualla – kirsikkapuistosta Joseph Bidenin jalanjäljille

Osallistuvan budjetoinnin ”osbu-ideointi” on tuttua monille asukkaille Suomessa ja muualla Itämeren alueella. Osbussa asukkaat ideoivat ja usein myös päättävät kotikuntansa yhteisen rahan käytöstä. Juuri päättyvässä EmPaci – Empowering Participatory Budgeting in the Baltic Sea Region -hankkeessa asialla on oltu kuudessa maassa.

Puiston kunnostus ja leikkipuistovälineitä.
Kuva 1. Itämeren alueella on kehitetty osallistuvaa budjetointia EmPaci-hankkeen avulla vuodesta 2019. Asukkaat mm. Puolassa, Venäjällä ja Lahdessa saavatkin nyt nauttia tuloksista arjessaan. (Kuvat: EmPaci, Lahden kaupunki)

Tyypilliset ideat

Osallistuvaa budjetointia voidaan toteuttaa monella tavalla, esimerkiksi kohderyhmää tai aihetta rajaten. Tämä vaikuttaa toki ehdotettaviin ja siten toteutettaviin ideoihin. Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että ideat koskettavat asukkaiden elinympäristöä ja arkea. Asukkaat toivovat esimerkiksi pelikenttiä, puistonpenkkejä, treeniportaita, taidetta ja tapahtumia (Marttinen 2020; Riihimäki 2020; Lahti 2020).

EmPaci-hankkeen pilottitoteutukset käynnistyivät samanaikaisesti COVID-19-pandemian kanssa, joten se vaikutti annettuihin ideoihin monin paikoin, koska esimerkiksi suurten yleisötapahtumien toteuttaminen vaikutti epävarmalta. Suuria yllätyksiä ei EmPacin pilottikuntien ideoissakaan silti noussut esiin. Perinteiset puistot, leikkipaikat ja ulkoliikunta-alueet saivat ääniä monin paikoin maasta riippumatta. Lahdessa asukkaat toivoivat kirsikkapuistoa, joka toteutettiin äärivyöryn saattelemana Launeelle. Riihimäellä puolestaan saatiin röntgenlaite kaupungin eläinlääkäriin, ulkoilmakonsertteja ja kondomeja nuorille. Venäjällä toteutui puistojen ja leikkipuistojen kasvojenkohotuksia. Liettuassa nousivat vahvemmin esiin koulutukseen linkittyvät ideat, sillä osa pilotoinnista toteutettiin oppilaitoksessa, kun taas Latviassa haettiin ja saatiin kulttuuriteemaisia toteutuksia. Saksassa puolestaan toteutui erään pikkutytön toive puista, joita hän kotikaupunkiinsa kaipasi. Hiukan yllättäviä toiveita kuitenkin löytyi. Toinen puolalaisen Bielsko Bielajan kaupungin voittajaideoista haki innostusta Yhdysvaltain presidentti Joseph Bidenin suvun historiasta, jossa kehitetään muun muassa kaupungin alueella sijaitsevaa Joseph Bidenin esi-isiin liittyvää kirkkoa ja sen aluetta. Ideointi vaatiikin usein paitsi kiinnostavan ajatuksen tunnistamista ja esiin nostamista, myös jonkinlaista markkinointia tai koukkua jolla innostaa muutkin asukkaat oman ideansa taakse.

Seuraavat askeleet

Useimmat EmPacin pilottitoimijat ovat aikeissa jatkaa osallistuvan budjetoinnin parissa – esimerkiksi Lahdessa ja Riihimäellä seuraavat kierrokset ovat parhaillaan kesken. Toteutustapoja kehitetään hankkeessa toteutettujen prosessiarviointien pohjalta, sillä osbu on alati muuttuva demokratian muoto. EmPaci-hankkeessa onkin toteutettu runsaasti materiaalia osallistuvan budjetoinnin aloittamisen tai kehittämisen tueksi. Tutustu materiaaleihin Empaci-hankkeen verkkosivuilla. Helpoiten pääsee alkuun tutustumalla aiheesta toteutettuihin videoihin. Videoita hankkeen YouTube-kanavalla.

Kirjoittaja

Annukka Heinonen (tradenomi, YAMK) toimii TKI-asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulussa ja projektipäällikkönä kansainvälisessä EmPaci – Empowering Participatory Budgeting in the Baltic Sea Region -projektissa, joka kokoaa 17 toimijaa kuudesta maasta kehittämään osallistuvaa budjetointia kunnissa. Suomesta mukana ovat LAB-ammattikorkeakoulun lisäksi Tampereen yliopisto ja Kuntaliitto. Lisätietoja projektista suomeksi.

Logot Interreg Baltic Sea Region ja Euroopan aluekehitysrahasto sekä Empaci.

Lähteet

Lahti. 2020. Kir­sik­ka­puis­to Lah­den osal­lis­tu­van bud­je­toin­nin suo­sik­ki. Kaupungin verkkouutinen 24.9.2020. [Viitattu 20.12.2021]. Saatavissa: https://www.lahti.fi/uutiset/kirsikkapuisto-lahden-osallistuvan-budjetoinnin-suosikki/

Marttinen, V. 2020. Kaupunki antoi miljoonia, helsinkiläiset halusivat futiskentän ja kauramaitoa – osallistuva budjetointi toi kuntiin myös saunavihtoja ja roskiksia. Verkkouutinen 3.9.2020. [Viitattu 20.12.2021]. Saatavissa: https://yle.fi/uutiset/3-11520927

Riihimäki. 2020. Osallistuva budjetointi 2020. Kaupungin verkkoalusta. [Viitattu 20.12.2021]. Saatavissa: https://osallistu.riihimaki.fi/processes/osbu-2020

Linkit

Empaci. 2021. Empowering Participatory Budgeting in the Baltic Sea Region. [Viitattu 22.12.2021]. Saatavissa: http://www.empaci.eu/

PBNetwork. 2021. Youtube-kanava. [Viitattu 22.12.2012]. Saatavissa: https://www.youtube.com/channel/UCt2ZkHe2stxHppX0DI0ViwQ?app=desktop

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.