Koronapandemia on kiihdyttänyt työnteon tapojen murrosta. Etätyön yleistymisestä on puhuttu vuosikymmeniä, mutta epäluulot ja perinteiset asenteet työnteon tavoista ja paikoista ovat hidastaneet kehitystä (Pyöriä & […]
Tietotyöksi voidaan katsoa itsenäiset asiantuntijatehtävät, joissa korostuvat tiedon vastaanottaminen, käsittely ja uuden tiedon tuottaminen eli aivoilla tehtävä työ (Parzefall & Huhtala 2006). Työssä korostuvat myös […]
SÄHÄKKÄ-hankkeessa tavoitteena on sähkö- ja automaatioalan koulutuksen kehittäminen ja työllistymisen edistäminen uusien osaamisten avulla (LAB 2021a). Työpajaan oli valittu kolme sähkö- ja automaatioteknologista suuntaa, joiden […]
LAB-ammattikorkeakoulun (LAB) toiminta on enenevässä määrin moninaista. Koulutusaloja löytyy liiketaloudesta, tekniikasta, sosiaali- ja terveysalalta, hotelli-, ravintola- ja matkailualalta sekä muotoilusta, kuvataiteesta ja visuaalisen viestinnän alalta. […]
LAB-ammattikorkeakoulun Lappeenrannan kampuksen markkinoinnin opiskelu pohjautuu tiimioppimiseen ja tiimiyrittäjyyteen. Kukin markkinoinnin suuntautumisvaihtoehdon vuosikurssi perustaa oman osuuskunnan, jota hyödynnetään opiskelussa merkittävästi. Opiskelijoiden osuuskunnat ovat aitoja yrityksiä […]
Hyvinvointimatkailusta löytyy paljon hyödyntämätöntä potentiaalia suomalaisille matkailuyrittäjille. Kasvava tietoisuus hyvinvoinnista ja ikääntyvä väestö ovat signaaleja terveys- ja hyvinvointipalveluiden lisääntyvälle kysynnälle. Suomen puhdas ja kaunis luonto […]
THL:n (2020) mukaan pitkään työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osallisuuden kokemus on heikompaa kuin työelämässä olevien. Ulospääsyksi syrjäytymisestä nähdään pääsääntöisesti työ- tai opiskelupaikka. Kuitenkin […]
LAB-ammattikorkeakoulussa toimii yksi Suomen harvoista opiskelijaradioasemista, Radio Lihamuki, lyhyemmin LiMu Radio. Opiskelijaradiolla tarkoitetaan ei-kaupallista radioasemaa, jonka toiminnasta vastaavat ainakin osittain kanavaa isännöivän oppilaitoksen oppilaat ja […]
Tilaus-toimitusprosessilla ja sen hallinnalla on yhä tärkeämpi rooli useimmissa yrityksissä (Camerinelli 2009, 2). Prosessin toimivuus korostuu myös urheilualalla, jossa suurin osa tunnettujen urheilubrändien tuotteista valmistetaan […]