Talvisesta luontoliikunnasta iloa ja jaksamista arkeen

Luonnossa liikkuminen rentouttaa ja virkistää mieltä (Luonnonvarakeskus 2016). Covid-19-pandemian aikana se on monelle meistä henkireikä, joka saa unohtamaan arjen kiireet. Talvisin Päijät-Hämeen laduilta, metsäpoluilta tai pulkkamäestä voi löytää upeita elämyksiä. Talvinen luonto kohentaa omaa hyvinvointia.

Luontoliikuntaa jään muovaamassa maisemassa

Salpausselkä Geoparkissa on paljon upeita talviliikuntapaikkoja ja talviurheilu onkin osa tarinaa, jonka vuoksi alueelle haetaan UNESCO Global Geopark -statusta teemalla ”Jään muovaama maisema”. Lahden Urheilukeskuksen ympäristössä, jääkauden muotoilemien suppien rinteillä risteilevien hiihtoreittien lisäksi erinomaiset mahdollisuudet maastohiihtoon tarjoavat myös Aurinkovuoren ladut Asikkalassa ja Vierumäen monipuolinen reittiverkosto Heinolassa.

Myös talvipyöräilyyn on täällä hyvät mahdollisuudet. Lahden kaupungin syksyllä 2020 avaamat Salpausselän maastoliikuntapolut ja Vierumäen uusi talvimaastopyöräilyreitti ovat saaneet pyöräilijöiden keskuudessa hyvän vastaanoton. Talviset luontoharrastukset eivät kuitenkaan tähän lopu; rauhallisempaan menoon on tarjolla esimerkiksi lumikenkäilyä ja adrenaliinia kaipaavalle leijahiihtoa.

Kuva 1. Kävelylenkki lumisessa metsässä virkistää mieltä (Kuva: Päivi Tommola)

Monipuolisia terveysvaikutuksia

Liikunnalla on tutkitusti monia positiivisia vaikutuksia ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Talvilajeista esimerkiksi hiihto ja lumikenkäily kehittävät kuntoa monipuolisesti ja ovat siten erinomaista terveysliikuntaa.

Laskettelu kehittää mm. tasapainoa ja koordinaatiota, kun taas pyöräily on tehokasta kestävyysliikuntaa, joka sopii myös nivelvaivoista kärsiville. (UKK Instituutti 2021.) UKK-Instituutti suosittelee aikuisille terveyden ylläpitoon viikoittain 1 t 15 min rasittavaa liikkumista tai 2 t 30 min reipasta liikkumista, joiden lisäksi tulisi harjoittaa myös lihaskuntoa ja liikehallintaa (UKK-Instituutti 2019).  

Ärsykkeitä kaikille aisteille

Luonnossa liikkumisen terveys- ja hyvinvointivaikutukset ovat monen osatekijän summa, jonka tuottamisessa ovat mukana kaikki aistit. Ympäristön koettu esteettisyys ja olosuhteet vaikuttavat tähän kokemukseen. (Tyrväinen 2015.) Juuri nyt lumiset puut ja auringon hohde keväthangilla vangitsevat katseen, lumen narina askelten alla pysäyttää kuuntelemaan metsän hiljaisuutta ja kasvoille leijailevat lumihiutaleet tuovat talven iholle. Tämä on juuri sitä aistien herättämistä, mistä modernit luontoharrastukset kuten puun halaus, metsäkellintä, tuoksuretket tai villasukkajuoksu ammentavat hyvinvointivaikutuksensa. Kokonaan uuden ulottuvuuden luonnosta nauttimiseen tuo virtuaalitodellisuus, mutta vielä on matkaa siihen, että siellä toistuisivat kaikki näkö-, tunto-, kuulo- ja hajuaistimukset yhtä vahvoina kuin ne voi kokea Salpausselän metsissä helmikuisena pakkaspäivänä vuonna 2021.

Kuva 2. Fatbiken paksuilla renkailla matka taittaa keväthangilla nautiskellen, aina ei tarvita edes polkuja (Kuva: Päivi Tommola)

Kirjoittaja

Päivi Tommola, YTM, toimii LAB-ammattikorkeakoulussa TKI-asiantuntijana ja Salpausselkä Geopark näkyväksi -hankkeen projektipäällikkönä. Hanke pyrkii edistämään Salpausselkä Geoparkin kohteiden näkyvyyttä. Salpausselkä Geoparkille haetaan UNESCO Global Geopark -statusta Lahti Regionin Salpausselkä Geopark -yksikön johdolla.

Lähteet

Luonnonvarakeskus. 2016. Luonnon hyvinvointivaikutukset. [Viitattu 11.02.2021]. Saatavissa: https://www.luke.fi/tietoa-luonnonvaroista/virkistyskaytto/luonnon-hyvinvointivaikutukset/

Tyrväinen, L. 2015. Metsän virkistyskäytön terveys- ja hyvinvointihyödyt. Metsä -Monikäyttö- ja ekosysteemipalvelut, 272-276. Luonnonvarakeskus. [Viitattu 11.02.2021]. Saatavissa: https://jukuri.luke.fi/handle/10024/520558

UKK-Instituutti. 2021. Liikuntalaji ja liikkumismuodot. [Viitattu 11.02.2021]. Saatavissa: https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikuntalajit-ja-liikkumismuodot/

UKK-Instituutti. 2019. Aikuisten liikkumisen suositus. [Viitattu 11.02.2021]. Saatavissa: https://ukkinstituutti.fi/liikkuminen/liikkumisen-suositukset/aikuisten-liikkumisen-suositus/

Linkit

LAB. 2020. Salpausselkä Geopark näkyväksi -hanke. [Viitattu 11.02.2021]. Saatavissa: https://lab.fi/fi/projekti/salpausselka-geopark-nakyvaksi-elinvoimaa-paijat-hameeseen

Lahti Region. 2021. Salpausselkä Geopark. [Viitattu 11.02.2021]. Saatavissa: https://visitlahti.fi/etusivu/salpausselkageopark/