LAB-ammattikorkeakoulun ja Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n yhteisessä Pyörämatkailijan Päijät-Häme -hankkeessa kehitetään tapahtumakonseptia, jonka ideana on lujittaa alueen yritysten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä, tukea […]
Hyvinvointia elinympäristöstä, liikkumisesta ja matkailusta
Yksinäisestä puurtamisesta yhteiseen tekemiseen ‒ osaksi korkeakouluyhteisöä Yksinäisyyden kokemukset ovat koetelleet kaikkia ikäryhmiä pandemia-aikana. THL:n (2021) tutkimusten mukaan opiskelijoiden yksinäisyyden kokemukset ovat lisääntyneet eniten yksin […]
Päijänteen vesistöstä tulee monille mieleen sen puhdas vesi ja laajalle avautuvat järvenselät. Puhtaan luonnon vehreys ja luonnon äänet tarjoavat niin kotimaisille kuin kansainvälisillekin vieraille, paikan […]
Suomen luonto on jo pitkään ollut matkailumme tärkeimpiä vetovoimatekijöitä. Se on inspiroinut sekä kotimaisia että ulkomaisia matkailijoita nauttimaan monin eri tavoin sen kauneudesta ja virkistävästä […]
Niin henkiset kuin fyysisetkin esteet voivat hidastaa esteettömien luontopalveluiden kehittämistä. Tarvitaan uudenlaista ajattelua ja innovatiivisia ratkaisuja, että yhä useampi pääsee nauttimaan yhdenvertaisista luontokokemuksista. Väestön ikääntyessä […]
Liian monen yleisurheilijan ja muun urheilijan ura päättyy aikaisessa vaiheessa loukkaantumiseen. On arvioitu, että jokainen yleisurheilija saa vähintään lievän urheiluvamman jossain vaiheessa uraansa (Suomen Aikuisurheiluliitto […]
Covid-19-pandemia on muuttanut maailmaa monin tavoin. Työelämän näkökulmasta kenties merkittävin muutos on monipaikkaisuuden ja etätyön yleistyminen. Kokoukset sujuvat tänä päivänä sujuvasti verkkoympäristössä, ja työhön liittyvä […]
Pyörämatkailu on vahvassa kasvussa oleva matkailun muoto. Se on toisaalta perinteikäs, mutta toisaalta myös moderni tapa tutustua luonto- ja kulttuurikohteisiin hitaan matkailun periaatteiden mukaisesti; kestävästi […]
Luonnonvarakeskuksen (2020) havaintojen mukaan yli puolet suomalaisista harrastaa pyöräilyä jossain muodossa. Noin neljännes heistä korostaa harrastusvalinnallaan kosketusta luontoon, mutta lähes yhtä suuri joukko pitää ensisijaisena […]