Yhdistyneiden kansakuntien vammaissopimuksessa määritellään yhdenvertaiset oikeudet kaikille ihmisille (YK-liitto 2022). Yhdenvertaisuus merkitsee sitä, että erilaisia henkilöitä kohdellaan samalla tavalla samanlaisissa olosuhteissa ja tilanteissa (Invalidiliitto 2022). […]
Health
Väestön ikääntyminen ja ikääntyvien tuen ja hoivan tarpeet ovat merkittävä haaste sosiaali- ja terveyspalveluille. Väestön ikääntyessä tarvitaan yhä enemmän tukea myös hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. […]
Ensihoidossa kohdataan tilanteita, jotka vaativat tuekseen poliisin läsnäoloa. Poliisi turvaa ensihoitajien toimintaa ja myös potilasta, silloin kun se ei ole ensihoitajille mahdollista. Vaikka toiminta on […]
Työssä jaksaminen, erilaisten ihmisten kanssa toimiminen ja oppiminen ovat nykyisiä haasteita työelämässä. Ihmiset kuormittuvat henkisesti eri tavoin työssään. Muun muassa näihin tarpeisiin yritykset ja organisaatiot […]
Suomessa uusia sairaaloita rakennetaan, koska vanhat tilat ovat toimimattomia ja sisäilmaongelmat vaivaavat työntekijöitä ja jopa potilaitakin. Terveydenhuollon yksikön siirtyminen uusiin tiloihin on iso projekti, varsinkin, […]
Perhehoidossa lähtökohtana ovat lapsi ja hänen oikeutensa perheeseen, läheisiin ihmissuhteisiin, pysyvyyteen ja turvallisuuteen. Perhehoitajan rooli on tärkeä lapsen osallisuuden mahdollistajana ja turvallisuuden luojana. Myös kehitysvammaisten […]
Robotiikka ja automatiikka ovat korvanneet ruumiillista työtä jo pitkään teollisuudessa. Sen sijaan robottien hyödyntäminen terveyspalveluissa on ollut Suomen hallitusohjelmassa vasta vuodesta 2016 lähtien (Turja ym. […]
Varhaiskasvatuksen tavoitteena on toimia lapsen huoltajan kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parhaaksi. Varhaiskasvatuksen on tuettava huoltajaa kasvatustyössä. (Varhaiskasvatuslaki 540/2018 §3.) Huoltajien kanssa tehtävän […]
Tehokas kommunikaatio on merkittävässä roolissa, kun hoidetaan lapsia, joilla on autismikirjon häiriö. Tyypillistä näille lapsille on, että heillä on suuria vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja kommunikoinnissa. […]