Yksityishenkilöiden ja kotitalouksien velkaantuminen on kasvanut tasaisesti noin 20 vuoden ajan. Velkaantumiseen ovat vaikuttaneet asuntolainat, vakuudettomat kulutusluotot ja taloyhtiölainat. (Tilastokeskus 2021a) Samaan aikaan maksuhäiriöt ovat […]
Kuukausiarkistot: elokuu 2021
LAB-ammattikorkeakoulussa on käynnissä laajamittainen prosessi, jossa pyritään yhdistämään kahden eri ammattikorkeakoulun prosessit, toimintatavat ja kulttuurit vastaamaan muuttuneeseen toimintaympäristöön ja osaamistarpeisiin (Kamp 2020, 83-84). Prosessissa on […]
Pelialaa on ennustettu uudeksi kuvataiteilijoiden työllistäjäksi. Ala tarvitsee kuvataiteilijoiden visuaalista osaamista ja taiteilijat tarvitsevat uusia työmahdollisuuksia. Visuaalisella ilmeellä on tärkeä rooli peleissä. Se vaikuttaa keskeisesti […]
Green Deal on Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, jonka tarkoituksena on koko EU:n talouden muuttaminen kestäväksi siten, että siirtyminen vihreään talouteen hyödyttää sekä kansalaisia että yrityksiä. […]
Jätteiden käsittelyn siirtyminen pois loppusijoittamisesta, jätteiden lajitteluun ja hyödyntämiseen on nykypäivän tavoite. Vuonna 2018 yhdyskuntajätteestä loppusijoitettiin 0,7 % (Tilastokeskus 2020). Monet perinteisistä jätteiden käsittelyn alueista […]
Korona on haastanut matalan kynnyksen kohtaamiset: mitä toimintoja voi toteuttaa verkossa? Onnistuuko Teamsissa vappumunkkien koristelu, parvekekukkien istutus tai paikallisiin uimarantoihin tutustuminen? Kotoa kotiin -hankkeessa otettiin […]
Strategiatyötä tehdään niin globaaleissa kuin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä kuten myös julkishallinnon organisaatioissa. Kolmas sektori, joihin urheiluseurat luetaan, eivät poikkea tästä. Useimmissa yrityksissä panostetaan strategiatyöhön, […]
Työllisyys Suomessa on viime aikoina ollut erittäin suosittu aihe. Monet haluaisivat tietää, mitä työnantajat tarkalleen odottavat potentiaalisilta työntekijöiltä ja millaista ammattitaitoa tarvitaan halutun työpaikan saamiseksi. […]