Lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on aina nimettävä hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä (Lastensuojelulaki 417/2007, 13b§). (Oikeusministeriö 2021). Sosiaalityöntekijät tekevät työtä oman ammatillisen osaamisensa puitteissa ja heidän […]
Health
LAB-ammattikorkeakoulu on mukana osatoteuttajana sosiaali- ja terveysministeriön KATI-ohjelmaan kuuluvassa KOHTI-hankkeessa Päijät-Hämeessä 2021−2022 yhteistyössä Päijät-Soten kanssa. KATI-ohjelmassa (STM 2021) kehitetään teknologian hyödyntämistä iäkkäiden ihmisten kotona asumisessa, […]
Yhteiset kehittämispäivät eri viranomaisten kesken voivat olla vastaus monialaisen yhteistyön haasteisiin suhteessa lasten luvattomiin poissaoloihin sijaishuollosta. Poissaolot vaarantavat lapsen hyvinvoinnin ja terveyden sekä kasvun ja […]
Varhaiskasvatuksessa kiusaamisella tarkoitetaan systemaattista yhteen ja samaan lapseen kohdistuvaa vallan tai voiman väärinkäyttöä. Tällöin yksi tai useampi kiusaaja saa yliotteen kiusatusta. (Hurme & Kyllönen 2014, […]
Suomessa on väestöennusteiden mukaan nopeasti vähenevä asukasmäärä ja sen myötä vaikeus löytää osaavaa työvoimaa. Myös Päijät-Häme tarvitsee yhä enemmän työ- ja koulutusperäistä maahanmuuttoa, jotta alueen […]
Lähes joka sadas suomalainen on kehitysvammainen. Viime vuosikymmenen yhteiskunnallisesta näkyvyydestä huolimatta suurin osa kehitysvammaisista henkilöistä päätyy näkymättömiksi osiksi yhteiskunnan marginaaliin, eikä ainoa syy voi olla […]
Etelä-Karjalan alueen kaksi suurta toimijaa, LAB-ammattikorkeakoulu ja Eksote, ovat yhdistäneet voimansa uudella yhteistyömallilla. Teknologian, etenkin digitaalisten ratkaisujen käyttöönotto ja hyödyntäminen, johtamiseen ja työn kehittämiseen liittyvän […]
Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset kattavat puolet kuntien budjetista. Sote-kustannuksista valtaosa kuluu kalliisiin korjaaviin palveluihin, joiden tarve tulee ikärakennemuutoksen seurauksena kasvamaan entisestään. Uhkana on, että sote-kustannukset […]
LAB-ammattikorkeakoulu toteuttaa vuosina 2021−2024 Nordic research institute in the broad field of regional studiesin hallinnoimaa Share The Care: Attracting men to nursing education to counteract […]