Vihreä vastuu -hankkeessa (LAB 2023) on tarkasteltu yrityksen taloudellista-, sosiaalista- ja ympäristövastuuta. Maksuvaikeus liittyy taloudelliseen ja sosiaaliseen vastuuseen. Syyt voivat johtua kohteesta itsestään tai sen […]
Uudistuva ja kehittyvä yrittäjyys
Tutkimusmatkalla, osa 2: Matkalla Toukokuussa Tutkimusmatkalla käytiin päijäthämäläisessä leipomossa, josta tuomisiksi saatiin kolme tärkeää asiaa ulkomaalaistaustaista työvoimaa ajatellen. Lisäksi huomattiin, miten vaatimukset muuttuvat ajan kuluessa. […]
Kirjanpito, kannattavuuden seuranta, talouden suunnittelu, laskutus, katelaskenta, kuitit…. Nuo kaikki lienevät asioita, joita monikaan yrittäjä ei ajattele suurella lämmöllä. Ne ovat aikasyöppöjä tai välttämättömiä sivujuonteita […]
Muuttuva maailma ympärillämme muovaa myös tapoja tehdä työtä. Teknologian kehitys toimii mahdollistajana yhä monimuotoisemmalle työnteolle ja samalla tiimityö on noussut yhä tärkeämpään rooliin. Näin ollen […]
Kun puhutaan yrittäjän hyvinvoinnista, keskitytään monesti pitkälti vain yrittäjänä toimimisen ajanjaksoon. Yhtä tärkeää on keskittyä hyvinvointiin myös yrittäjyyden jälkeisenä aikana, kuten esimerkiksi omistajanvaihdoksen jälkeen. Jos […]
”Tätä on odotettu kauan”, todettiin Etelä-Karjalan ennakointitoimikunnasta, kun maakunnan yhteinen ennakointihanke käynnistyi. Koska monet toimijat ovat tehneet ennakointia jo pitkään, ennakoinnissa itsessään ei ole uutuutta. […]
Maakunnan elinvoima rakentuu useista tekijöistä. Elinvoima on tärkeää kaikille asukkaille, koska yritysten menestyminen mahdollistaa asukkaille terveen julkisen talouden, kohtuullisen verotuksen ja laadukkaat palvelut. Etelä-Karjalassa tarvitaan […]
DIGI-paja ‒ nuorten digityöelämävalmiuksien kehittäminen (LAB 2023) on ESR-rahoitteinen hanke, jossa Lahden diakonialaitos DILA ja LAB-ammattikorkeakoulu kehittävät alle 29-vuotiaiden nuorten digityöelämävalmiuksia. Syksyllä 2023 päättyvässä hankkeessa […]
Tietoperustaisessa arvonluonnissa on kyse organisaation suorituskyvyn parantamisesta; tiedon hyödyntäminen tukee päätöksentekoa ja organisaation tavoitteiden saavuttamista. Liiketoiminnan kontekstissa oikea-aikainen ja relevantti analysoitu tieto johtamisessa tekee liiketoiminnasta […]