Teknologian kehittyessä ja työntekijöiden koulutuspohjan kasvaessa, asiantuntijoiden johtajalta kaivataan perinteisen asiajohtamisen lisäksi yhä enemmän henkilöjohtamisen taitoja. Syväjärven & Vakkalan (2012,195) mukaan perushaaste johtajuudessa kuitenkin on […]
Innovations
Vaatimukset yritysten liiketoiminnan kehittämiselle lisääntyvät nopeasti. Kilpailukyvyn edistämiseksi yritykset tarvitsevat innovaatioita ja yhä monipuolisempia ketteriä kehittämisen tapoja sekä tukea uuden osaamisen hankkimiseen. Yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi […]
Työvoiman hallinnan kehittäminen sekä toiminnan tehostaminen esimerkiksi toimintalähtöisellä työvuorosuunnittelulla ja moniosaamista lisäämällä ovat työvoimavaltaisille yrityksille tärkeä keino menestyä yhä lisääntyvässä kilpailussa. Laitoshuolto- ja puhdistuspalvelualalle tehdyn […]
Sekä palvelujen digitalisoituminen että teknologian mahdollistamien uusien palveluiden luominen edellyttävät uusia suunnittelutapoja sekä uudenlaista ymmärrystä digitaalisen ympäristön tarjoamista mahdollisuuksista liiketoiminnan kehittämisessä. Teknologian helppo saavutettavuus ja […]
KymiRing-innovaatioekosysteemiprojektin tavoitteena oli vauhdittaa KymiRingin ympärille muodostuvan innovaatioekosysteemin rakentumista mm. selvittämällä, miten TKI-toiminnalla parhaiten tuetaan liiketoiminnan syntymistä ja kehittämistä. Projektin tavoitteena oli kuvata KymiRingin TKI-ekosysteemimalli […]
Chatbot on yksi nykypäivän moderneista digitaalisista ratkaisuista, jonka avulla yritys voi tehostaa asiakaspalveluaan ja parantaa asiakaskokemusta. RoboCamp-kehittämishankkeessa toteutettiin kesällä 2020 opiskelijatyönä chatbot, joka vastaa isännöintiyrityksen […]
Tuotteiden hankinnassa ostohinta on isossa roolissa. Ostohinnan päälle voi kuitenkin tulla muitakin kuluja riippuen tilauksen toimitustavasta ja sopimuksista. Kokonaiskustannushintakaan ei välttämättä kerro koko totuutta – […]
Yhä useampi ostos maksetaan digitaalisesti maksukortilla, ja samalla käteisen käyttö vähenee Suomessa ennätyksellistä tahtia (Suomen Pankki 2019, 2-3). Nuoret kokevat vastaavan muutoksen omakohtaisesti, sillä he […]
Etätyössä piilevät vaarat on syytä tunnistaa. Kun tuntee itsensä ja osaa johtaa omaa työtään, jaksaa paremmin. Erityisoloissa itsensä johtamisen merkitys korostuu. Työnantajalla on siinä tärkeä […]