Digibarometri 2020-raportin (Etla 2020) mukaan Suomi on yksi digitalisaation kärkimaita, mutta taidot eivät jakaannu tasaisesti. Digitalisaatio etenee vuosi vuodelta ja esimerkiksi informaatiota jaetaan uusin välinein […]
LAB Focus on muuttanut
The LAB Focus blog has moved to a new location on 1 October 2026. You can now find the blog at LAB Focus on LAB.fi. This website will no longer be updated.
LAB-ammattikorkeakoulun kansainvälinen rooli vahvistuu neurologisen kuntoutuksen kehittämisessä ja tutkimuksessa tulevina vuosina kansainvälisen Technology-supported innovative rehabilitation -tutkimus- ja kehittämisverkoston myötä. Mitä tämä verkosto sisältää, ja mitä […]
Puolisoneuvola on syksyllä 2021 Etelä-Karjalassa käyttöön otettu toimintamalli, jonka myötä pyritään varmistamaan etenkin ensimmäistä lastaan odottavien perheiden isien/puolisoiden riittävän hyvä vanhemmuus, osallisuus neuvolapalveluissa sekä heidän […]
Kansainvälistä sairaanhoitajapäivää vietetään 12. toukokuuta. Tänä vuonna tulee myös kuluneeksi 150 vuotta ensimmäisen diakonissan Mathilda Hoffmanin virkaan vihkimisestä. Hoffman oli ensimmäinen Suomessa Diakonissalaitoksessa lääketieteellisen koulutuksen […]
Tulevaisuus on kiehtova ja monisäikeinen teema. Kukaan ei tunne tulevaa varmuudella vaan tarjolla on vain erilaisia kuvia tulevasta – erilaisia tulevaisuuksia. (Aalto et al. 2022) […]
Palveluintegraattori yhdistää asiakkaat, palvelut ja niiden tuottajat. Se tukee monituottajuutta, parantaa tuen saavutettavuutta, saatavuutta sekä innovoi kustannusvaikuttavia palveluja. Palveluintegraattori toimii asiakkaan case managerina ja auttaa […]
Design Venture Ohjelma (LAB 2022) järjesti yrittäjien aamukahvitapahtuman etänä teemanaan Vaikuttaminen somessa. Vieraspuhujana esiintyi sosiaalisen median vaikuttaja, LUT-kauppatieteiden opiskelija ja yrittäjä Sandra Kurki. Sandra sairastui […]
Respiraattori eli hengityskone on oleellinen osa leikkauspotilaan hoitoa, sillä sen avulla huolehditaan potilaan hengityksen ja verenkierron säilymisestä (Tohmo 2019; Varpula 2020). Hengityskonetta käyttää ja valvoo […]
Leikkausosastolla toimivien sairaanhoitajien osaamista ja perehtymistä voidaan tukea verkkokurssien avulla, mikä puolestaan edistää ammatillista kehittymistä. Verkkokurssin edut ovat, että sen voi suorittaa, kun se sopii […]