Energiakatselmoijat ovat Motivan LVI- tai sähköpätevyyden suorittaneita energiakatselmustoiminnan ammattilaisia. Ajankohtaisseminaareissa käsitellään alalla tapahtuvia muutoksia ja tulevaisuuden näkymiä. Seminaariin osallistui noin 120 ammattilaista. Energiakatselmustoiminta Suomessa […]
LAB Focus on muuttanut
The LAB Focus blog has moved to a new location on 1 October 2026. You can now find the blog at LAB Focus on LAB.fi. This website will no longer be updated.
Viime vuosina työikäisten mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot ovat yleistyneet. Kelan tilaston mukaan kasvua on tapahtunut selkeästi vuodesta 2016 alkaen. (Blomgren 2019.) Yleisimpien mielenterveyshäiriöiden ilmaantuvuus on melko suurta, […]
Suomen laissa on määritelty tarkkaan ihmisen oikeus hänen terveydentilansa vaatimaan hyvään hoitoon ilman, että hänen ihmisarvoaan, vakaumustaan tai yksityisyyttään loukataan (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista […]
Osallistuin 2000-luvun alussa teollisen ekosysteemin (nykyisin kiertotalous) seminaariin. Muistiinpanoissani oli suttuisen kaavion vieressä kysymys: Mittaammeko oikeaa asiaa? Seminaarissa esiteltiin ekosysteemi esimerkkinä kestävyydestä. Toimijat oli jaoteltu […]
Sosiaalinen media on suuressa osassa nuoren aikuisen elämää. Se myös on luonut mahdollisuuden pitää yhteyttä kaukana asuviin läheisiin sekä luonut ihmisille erilaisia keinoja ilmaista itseään […]
Kehityskeskustelujen pitämistä ja tarpeellisuutta on kritisoitu viime vuosina. Kehityskeskusteluihin asennoituminen vaihtelee pakosta innostukseen, ja osa organisaatioista on luopunut kokonaan kehityskeskustelujen järjestämisestä. (Muilu 2020.) Takkinen (2021) […]
Viime vuosina esimiestyön trendit ovat kääntymässä valmentavaan ja mentoroivaan työotteeseen. Työelämämentorointi on oiva tapa harjoittaa sellaisia ominaisuuksia, joita kenttätyössä tarvitaan (Jabe 2017, 161–162.) Mentorointi perustuu vuorovaikutukseen, jossa kokenut […]
Ohjelmistorobotiikassa (Robotic Process Automation – RPA) on kyse teknologiasta, jolla rutiininomaisia työtehtäviä on mahdollisuus automatisoida älykkäämmiksi ja tehokkaammiksi. Automatisoinnilla on mahdollisuus parantaa työtehtävien suorituskykyä ja […]
Taloushallinnon prosessien automatisointi tehostaa ja nopeuttaa prosesseja, vähentää resurssitarvetta ja parantaa tiedon ja toiminnan laatua. Automatisoidussa prosessissa tieto liikkuu sähköisessä muodossa, robotiikka tekee työtä tarvittaessa […]