eSport Kipinä (LAB 2022) on LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston yhdessä toteuttama hanke, jossa pyritään sytyttämään syrjäytymisvaarassa oleville nuorille kipinä osallistamalla heitä pelitapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen. Hankkeen […]
yhteisöllisyys
Koronapandemian myötä yleistyneen etätyön vakiintuminen pysyväksi työnteon tavaksi on edellyttänyt yrityksiltä ja organisaatioilta uusien työskentelyn mallien kehittämistä, jotta lähi- ja etätyön käytännöt on saatu yhdistettyä. […]
Hyvinvointia opiskelijoille yhteistyön keinoin Tikissä työelämään -hankkeessa (LAB 2022) kehitettiin opiskelijahyvinvointia yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulun ja Haaga-Helian kesken (Halonen & Kangas 2022). Hankkeessa pilotoitiin matalan kynnyksen hyvinvointipalveluja […]
Hyvinvointipedagogiikka Opiskelun aloittaminen ja opiskeluaika on nuoren elämässä uusi, jännittävä ja joskus myös hämmentävä ajanjakso. Usein harjoitellaan ensimmäistä kertaa omaa itsenäistä elämää. Vastaan tulee paljon […]
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen yhteensovittaminen edellyttää moniammatillisen yhteistyön vahvistamista ja uudenlaisten toimintatapojen kehittämistä. Työyhteisöjen mukanaolo ja aktiivinen toimijuus toiminnan jatkuvassa kehittämisessä on jopa nimetty organisaatioiden […]
Linjakasta hyvinvoinnin edistämistä Linjakas ja liikkuva LUT -hankkeessa (LAB 2022) otettiin vastaan opiskelijahyvinvoinnin edistämisen haaste. Hankkeen tavoitteena oli opiskelijoiden hyvinvoinnin ja positiivisen mielenterveyden edistäminen, linjakas […]
Työt ovat siirtyneet monessa työpaikassa virtuaaliseen toimintaympäristöön ja lähitoimistolta etäkonttoreille. Virtuaalisessa ympäristössä ollaan uudenlaisessa tilanteessa monessa työpaikassa, kun työyhteisö ei kokoonnukaan yhteisessä kahvihuoneessa tai toimiston […]
Naapurit – yhteisöllisyyden ja osallisuuden mahdollistajat -hanke päättyy huhtikuussa 2020. Hankkeen kohderyhmänä ovat olleet kehitysvammaiset aikuiset, jotka asuvat itsenäisesti tai ovat aloittamassa itsenäisen asumisen. Hankkeessa […]
Lähes sata osallistujaa kokoontui Naapurit – yhteisöllisyyden ja osallisuuden mahdollistajat -ESR-hankkeen loppuseminaariin. Tilaisuuden avasi TKI-päällikkö Jukka-Pekka Somera LAB-ammattikorkeakoulusta. Hän kertoi hankkeen tavoitteista ja kehittämistoiminnasta lyhyesti […]