Opettajan työ edellyttää nykyisellään vahvemman TKI-työn (tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyön) ja verkosto-osaamisen tuntemista. Vaatimukset kasvavat erityisesti oppimisen ohjauksen, työelämäyhteyksien ja oppimisympäristöjen rakentamisen näkökulmista. (Sarajärvi, Salmela […]
Kuukausiarkistot: toukokuu 2021
Joillakin saattaa olla mielikuva, että vankeudessa oleskellaan toimettomana kaltereiden ja muurien takana. Tutkintavankeudessa ja suljetussa laitoksessa passiivisuus voi toki olla suurempaa kuin avolaitoksessa, mutta vankiloissa […]
Keväällä 2020 Suomessa tuli voimaan poikkeusolot COVID-19 -pandemian takia, ja valtava määrä työntekijöitä siirtyi etätöihin (Keyriläinen 2021, 85). Kotiin piti rakentaa ergonominen työpiste ja työtavat […]
Aktorit ja mentorit ovat kokeneet mentoroinnin antoisana. Mentorit ovat oivaltaneet uutta ja aktorit saaneet tukea työllistymiseen. Etätapaamiset ovat mahdollistaneet paikkakunnasta riippumattomat kohtaamiset. Miksi ja miten […]
Porvoonjoessa Orimattilan Myllykulmankoskella aloitettiin jatkuvatoiminen vedenlaadun seuranta syyskuussa 2019 (kuva 1). Seurannan aloitti Lahden kaupungin rakennus- ja ympäristövalvonta. Pohjatyö seurannan aloittamiseksi tehtiin LABin energia- ja […]
Päijät-Hämeen Liikunnan ja elämysten tiekartta (myöhemmin LEH-tiekartta) on LAB-ammattikorkeakoulun ja Päijät-Hämeen Liikunnan ja Urheilu ry:n yhteishanke, jonka tavoitteena on koota yhteen askelmerkit alueen yhden strategisen […]
Maailmalla puhekäyttöliittymät ovat olleet jo pitkään arkipäivää, mutta Suomessa vielä tälläkin hetkellä suurin osa viestinnästä tuotetaan peukaloilla. Puhekäyttöliittymä tarvitsee toimiakseen toimivan tekoälyn, joka ymmärtää puhuttua […]
Kiertotalouden ajatuksessa materiaali kiertää ja tuo arvoa jalostusketjuun monipuolisesti. Materiaaleja ei lopuksi hävitetä, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita. Vihreä biotalous metsineen ja peltoineen […]
Eläinsuojelulain uudistumista on odotettu pitkään, ja se on paljon keskusteltu aihe koira-alalla. Nykyisin koiranomistajat kiinnittävät enemmän huomiota vastuullisen kasvatustyön tukemiseen. Samalla koiranpentujen suuri kysyntä kuitenkin […]