Digitaaliset palvelut lisääntyvät ja tuovat verkkoympäristön palvelut niin ammattilaisten, vapaaehtoisten kuin avunhakijoiden saataville (Salo-Laaka & Sankala 2007). Aikaan ja paikkaan sitomattomat verkkopalvelut tuovat palvelut lähemmäs […]
Osallisuus, työelämä ja turvallinen arki
Osallistuva budjetointi, ”osbu”, jossa asukkaat otetaan entistä vahvemmin mukaan kotikaupunkinsa tai -kuntansa talouden suunnitteluun ja päätöksiin, on monipuolista yhteistyötä. Esimerkiksi kuntien ja tutkijoiden sekä osbua […]
Hengitys- ja verenkiertoelimistön fysioterapia-opintojaksolla toteutettiin ensimmäistä kertaa valtimotautipotilaan elintapaohjauksen simulaatioharjoitus verkkovälitteisesti keväällä 2020. Simulaation harjoitus- ja oppimiskeskusteluvaiheet toteutettiin reaaliaikaisesti Zoom-sovelluksen avulla. Simulaatioharjoitus sisälsi kaksi erilaista […]
Osallistuminen oman hoidon suunnitteluun ja toteutukseen on lähtökohta asiakkaan tarpeiden ja ongelmien tunnistamiseen ja positiiviseen asiakaskokemukseen. LAB-ammattikorkeakoulussa toteutettiin tutkimuksellinen kehittämishanke palvelumuotoilun keinoin asiakkaan väliarvioinnin toteuttamiseksi […]
Omaohjaajatyöskentely on yksi tärkeimmistä työmenetelmistä laitoshuoltoon sijoitettujen lasten parissa. Sinkkosen (2010,11) mukaan omaohjaajasuhde mahdollistaa lapselle korjaavan ihmissuhteen. Tästä huolimatta omaohjaajatyöskentelylle ei ole ollut virallisesti nimettyjä […]
Lapset oppivat ja kehittyvät yksilöllisesti tunteiden säätelyssä ja turhautumisen sietämisessä. Taitojen kehittymisen kautta lapsi kokee tulevansa hyväksytyksi ja olevansa tärkeä osa kasvuympäristöään. Varhaiskasvattaja joutuu nykyään […]
Lastensuojelun tilannetta on valtakunnallisesti selvitetty jo usean vuoden ajan. Pyrkimyksenä on ollut siirtää painopistettä korjaavasta toiminnasta ehkäisevään, mutta konkreettisia toimia tämän edistämiseksi on ollut liian […]
Lasten ja perheiden palveluista vastaavat useat eri toimijat. Palveluita tuottavat niin julkinen kuin yksityinen sektori, järjestöt ja seurakunnat. Palvelujen pirstaleisuus ja jakautuminen eri toimijoiden kesken […]
Erilaiset kielen- ja puheenkehityksen häiriöt ovat tavallisia pienillä lapsilla ja yleisiä huolenaiheita lapsen kehitykseen liittyen. Kaksi- ja monikielisten lasten kasvava joukko tuo lisää haasteita varhaiskasvatuksen […]