Osallistuvan budjetoinnin ”osbu-ideointi” on tuttua monille asukkaille Suomessa ja muualla Itämeren alueella. Osbussa asukkaat ideoivat ja usein myös päättävät kotikuntansa yhteisen rahan käytöstä. Juuri päättyvässä […]
OTE-hankkeessa (LAB 2021) opiskelijat ja ammattikorkeakoulun henkilöstö ovat yhdessä kehittäneet opiskelijoiden työllistymistä edistäviä toimintatapoja viiden ammattikorkeakoulun ja opiskelijakunnan kanssa. LAB-ammattikorkeakoulun Lahden kampuksella järjestettiin joulukuun alussa […]
Sosiaalihuollon omavalvonta on lakisääteinen keino huolehtia tarjottavien palveluiden laadusta ja riittävyydestä. Palveluiden tuottajien on toteutettava omavalvontaa säännöllisesti suunnittelun, toteutuksen ja mahdollisten korjaavien toimenpiteiden osalta. (Aluehallintavirasto.) […]
LAB-ammattikorkeakoulussa toteutetaan kyselyitä työhyvinvoinnista niin meille työntekijöille kuin ulkopuolisille yrityksille tilauskyselyinä. Joskus työntekijä ajattelee, että vastaaminen on turhaa ”kun mikään ei koskaan kuitenkaan muutu”. Omaa […]
Noin 55 % suomalaisista harrastaa pyöräilyä jossakin muodossa, ja harrastuskertoja kertyy keskimäärin 35 kpl vuodessa. Eniten harrastajia kerää pyörälenkkeily (52 %), mutta myös pyöräretkeilyllä (12 […]
Marja-Liisa Manka, FT, YTM, on tunnettu suomalainen työhyvinvoinnin uranuurtaja. Hän kertoi LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijalle antamassaan haastattelussa omista esihenkilökokemuksistaan ja vastasi Koskensalmi ym. (2015) kokoaman Innostava esimies […]
Vastuullisuudesta on tullut entistä tärkeämpi asia liiketoiminnassa viimeisten vuosien aikana (Aalto-yliopisto 2018). Vielä vuosikymmen sitten vastuullisuudesta puhuttiin kilpailuetuna, kun taas nykyisin lähes jokaisen yrityksen edellytyksenä […]
Tasa-arvohanke Miestämön yhtenä tavoitteena on tuoda miesten kanssa työskenteleville ammattilaisille tietoa ilmiöistä ja asioista, joita esiintyy enemmän miehillä kuin naisilla ja jotka olisi hyödyllistä huomioida […]
Tulevaisuuden tärkeitä sosiaali- ja terveysalan osaamisvalmiuksia ovat digitaalinen osaaminen, moniammatillinen ja -alainen osaaminen, kansainvälisyysosaaminen sekä eettisen toiminnan valmiudet. (Leveälahti ym. 2019) Sosiaali- ja terveyspalveluiden digitalisaatiolla tavoitellaan asiakaslähtöisiä, […]