Moniammatillisen yhteistyön merkitys sosiaali- ja terveysalalla on noussut merkittäväksi viime vuosina. Toisaalta palvelujärjestelmän uudistaminen ja toisiinsa linkittyvät palvelut ovat osaltaan vaatineet moniammatillisen yhteistyön ja sen […]
Health
Ihmisten henkiset voimavarat ovat olleet koetuksella jo useamman vuoden ajan. Kuormitusta ovat aiheuttaneet covid-pandemia, Ukrainan sota, inflaatio, korkojen nousu, taloushuolet ja työelämän murros. Kurjistuvassa taloudessa […]
Sote-palveluiden integrointi on ollut viime vuosien poliittisen ja julkisen keskustelun yleinen puheenaihe Suomessa (Taskinen & Hujala 2020, 47). Palveluiden integraatiota tarvitaan, koska palvelut ovat pirstaleisia […]
Neljäs kansainvälinen konferenssi ensi-, akuutti- ja traumahoitoon liittyen järjestettiin Göteborgissa marraskuun alkupuolella. Konferenssin osallistujakaarti oli vaikuttavan kansainvälinen sisältäessään osallistujia 28 maasta. Tapahtuman fokus painottui hoitajataustaiseen […]
Vuosittain 17.10. YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä järjestettävä Asunnottomien yö on Suomen suurin vuosittain toistuva sosiaali- ja terveyspoliittinen mielenilmaus, jossa muistutetaan jokaisen perusoikeudesta asuntoon […]
Työn, terveyden ja hyvinvoinnin tueksi on olemassa monia teknologiaratkaisuja. Yritysten on tärkeä valita tarpeisiinsa sopivia teknologioita. Teknologiakehittäjien on hyvä tuntea yritysten tarpeita, jotta kehitettävät teknologiaratkaisut […]
Tulevaisuuden osaamistarpeet ovat monimutkaisia ja muuttuvia. Työelämässä tarvitaan jatkuvaa oppimista, innovaatiokykyä, yhteistyötaitoja ja sopeutumista uusiin tilanteisiin. Verkostoitumisen merkitys korostuu, koska ratkaisuja on helpompi etsiä ja […]
Neuvolapalveluiden järjestämisestä vastaavat hyvinvointialueet. Neuvolapalvelut kuuluvat lasta odottaville ja alle kouluikäisille lapsiperheille. Neuvolan tehtäviin kuuluu muun muassa sikiön sekä lasten kasvun ja kehityksen seuranta sekä […]
Neuvolatoimintaa säätelevän asetuksen mukaan lastenneuvolassa järjestetään laajoja terveystarkastuksia, kun lapsi on neljän kuukauden, 18 kuukauden ja neljän vuoden ikäinen. Nelivuotistarkastukseen kutsutaan aina molemmat vanhemmat ja […]