Digitaalisuuden ja teknologian kehittyminen on ilmeistä kaikilla aloilla yhteiskunnassamme, myös kuntoutuksessa (Valtioneuvosto 2019). Koska tuki- ja liikuntaelin- eli tule-oireet ovat yksi suurimmista sairauspoissaolojen aiheuttajista (Kela […]
digitalisaatio
Kasvava palveluntarve ja ikääntyvä väestö suhteessa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten saatavuuteen edellyttävät muutoksia palvelujen rakenteissa ja uusien toimintamallien kehittämistä. Digitalisaation hyödyntäminen on merkittävässä roolissa. Digiosaamisen […]
Digital & Sustainable Fashion Showroom -hankkeen tuloksia on esitelty toukokuussa laajasti Lahdessa. Elokuussa 2023 päättyvässä hankkeessa on kehitetty Visioita-konsepti, joka esittelee hankkeessa kartoitettuja teemoja alan […]
Taloushallinnon prosessit etenevät nyt nopeasti digitalisaation ja tekoälyn kehityksen myötä. Tämä ei tarkoita pelkästään teknisiä muutoksia. Ihmiset työskentelevät edelleen taloudessa, mutta ehkä eri tavalla kuin […]
Uudet DIH 2.0 -hankkeet aloittivat toimintansa Etelä-Karjalassa ja Päijät-Hämeessä maaliskuun alussa (LAB 2023a, LAB 2023b). DIH-lyhenne tulee englannin kieleen juurrutetusta termistä digital innovation hub, joka […]
Potilaan hoidon tulee perustua tutkittuun tietoon ja vakiintuneisiin käytänteisiin (Lillrank ym. 2019). Kuitenkin Hoitotyön tutkimuslaitoksen (Hotus) ja Suomen sairaanhoitajaliiton yhteistutkimuksen mukaan vain alle puolet hoitokäytännöistä […]
Suomessa on korkeatasoista teknologista osaamista (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017). Terveysteknologia on kasvava ala ja sillä on suuri kansainvälinen markkina-arvo. Monet teknologia-alan yritykset ovatkin alkaneet pohtia […]
Kroonisten sairauksien kasvu ja väestön ikääntyminen aiheuttavat paineita terveydenhuollon tehokkuudelle ja kustannusvaikuttavuudelle. Digitalisaation kehityksen tuomat uudet sovellukset ja palvelut suoristavat hoitopolkuja mahdollistaen terveydenhuollon henkilöstön tehokkaamman […]
Tutkimusten mukaan naiset ovat edelleen aliedustettuja yrittäjyyden kentällä, vaikka naisyrittäjyydellä ja naisten työllisyyden tukemisella on Suomessa pitkä historia. Viime vuosina yrittäjyyden luonne on kuitenkin ollut […]