LAB-ammattikorkeakoulu toteuttaa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa Miesvirtaa sosiaali- ja terveysalalle – hanketta vuosina 2019−2021. Hankkeen yhtenä tarkoituksena on kuvata sote-alojen koulutusohjelmien ja työelämän vahvaa segregaatiota eli […]
Kuukausiarkistot: toukokuu 2021
Syksyn 2020 kiertotalousväylän moduuliin kuuluvalla projektikurssilla tehtiin jälleen mielenkiintoisia kehittämisprojekteja, tällä kertaa Sandvikille, Citycomille ja Lahden JunnuYliopistolle. Lahden JunnuYliopisto on suhteellisen uusi toimija, joka järjestää […]
Ensihoitajan työlle on ominaista jatkuvasti muuttuvat ja moninaiset toimintaympäristöt laaja-alaisine tehtävineen ja erilaisine asiakkaineen. Työ on monin tavoin vaativaa, ja siinä jaksamista, pärjäämistä ja suoriutumista […]
Neuvolan terveydenhoitajien tulee tukea lapsen ja vanhemman välistä varhaista vuorovaikutusta, koska sillä on suuri vaikutus lapsen kehitykseen. (THL 2019.) Varhaisella vuorovaikutuksella on myös selkeä vaikutus muodostuvaan kiintymyssuhteeseen (Laatikainen 2015.) Näiden […]
Kanervan päiväkodin pilotoima Salpausselkä Geopark -päiväkotitoiminta on kestävän kehityksen arvojen mukaista ympäristökasvatusta, joka toteutuu onnistuneesti Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden oppimisen alueissa. Salpausselkä Geopark varhaiskasvatuksen oppimisympäristönä Salpausselkä Geopark […]
Yksinäisyyden kokemus vaikuttaa monin eri tavoin ihmisen hyvinvointiin (Saari 2016, 8). Sosiaalinen eristäytyneisyys voi muun muassa lisätä sydän- ja aivoinfarktien riskiä, psykosomaattista oireilua sekä lääkkeiden […]
Työelämä on jatkuvassa muutoksessa. Hyvinvointia työstä 2030 – Suomalaisen työelämän uusi suunta –raportin (Kokkinen 2020) mukaan työelämän yllätyksellisyys ja arvaamattomuus kasvavat ja teknologia samalla korvaa […]
Kehitykselliset neuropsykiatriset häiriöt ovat laajentuneen diagnostiikan myötä yleistyneet 2000-luvulla. Jopa 15 prosenttia väestöstä kärsii neuropsykiatrisista oireista, jotka eivät aina näy, mutta vaikuttavat päivittäiseen elämään. (Jäntti […]
Jokainen meistä on aloittanut työuransa jostain. COVID-19:n vaikutukset kantavat laajalle, ja monen nuoren työt ovat loppuneet joko osittain tai kokonaan. Töiden saaminen ja hakeminen on […]